Alli Walli: Toukokuusta toukokuuhun

Alli Wallin romaanista Toukokuusta toukokuuhun näkyy, että monet käsitykset talvisodasta olivat kiteytyneet jo 1942.

Romaania voi luonnehtia lukuromaaniksi, jossa pääosassa ovat ihmissuhteet.

Teoksen ensimmäinen, laajempi osa tapahtuu toukokuusta 1934 toukokuuhun 1935. Leppävaarassa asuu suurperhe, jonka leski-isä, 57-vuotias oppikoulun lehtori Johannes Siirilä jysäyttää uutispommin: hän aikoo naida entisen oppilaansa, työläisperheen 25-vuotiaan tyttären Lilja Mähösen.

Tätä eivät aikuiset lapset hyväksy vaan muuttavat kotoa. Takapiruna on edesmenneen äidin sisar, joka edustaa tiukkaa ja farisealaista uskonnollisuutta.

Sopu isän kanssa syntyy vuoden kuluttua, kun kotiin jäänyt kuopus Sirpa houkuttelee aikuiset sisaruksensa isän uudesta avioliitosta syntyneen vauvan ristiäisiin.

Sitä ennen lasten itsenäistyminen on johtanut luonteeltaan vetäytyneiden Hetin ja Heikin löytämään sopivan aviopuolison. Hetiä neuvoo asiassa monta avioliittoa kokenut Juli-täti.

Outi auttaa pinnallisen vanhemman sisarensa Mailiksen avioliiton ja lasten kasvatuksen oikealle tolalle. Itse hän uskoo, ettei kolhon ulkonäkönsä takia löydä ketään.

Charmikas Aarne hylkää tosirakkautensa Leenan ja nai rikkaan mutta ruman tytön. Leena odottaa lasta ja on liian ylpeä kertoakseen asian Aarnelle. Onneksi Leenalla on kampaajan ammattitaito ja tukena vasta löydetty insinööri-isä, joka oman menneisyytensä takia ei välitä ihmisten puheista.

Isän epäsovinnainen avioliitto auttaa ylittämään yhteiskunnallisia raja-aitoja. Abiturientti Erkki tutustuu äitipuolensa veljeen Sulo Mähöseen ja lupaa auttaa tätä suorittamaan oppikoulukurssin. Vastapalvelukseksi Erkki pyytää Suloa perehdyttämään hänet työväenjärjestöjen ja ammattiyhdistysten toimintaan. Kun Sulo varmistaa, kannattaako Erkki tosiaan työväestön aatteita, tämä vastaa: ”Onhan se ainoa elinvoimainen aate nykyään. Ja antavin.”

Sanaa ”antavin” ei idealistinen Sulo ymmärrä, mutta lukija osaa päätellä, että Erkki on poliittinen pyrkyri. Kiinnostavaa on, että sosiaalidemokraattinen puolue esitetään jo 30-luvun puolivälissä parhaana väylänä valtaan.

Talvisodan idealistinen kuvaus

Toinen, lyhyempi osa tapahtuu toukokuusta 1939 toukokuuhun 1940. Ennen sotaa Siirilän perheessä keskitytään vain yksityisasioihin. Maailmansodan sytyttyä Heikki yrittää lohduttaa vaimoaan: ”Mehän [= suomalaiset] olemme köyhiä, eihän luulisi, että kenenkään vaivautuvan ryöstämään sitä vähää, mitä meillä on.”

Talvisodan syttyminen muuttaa ihmeenomaisesti suvun pari itsekeskeistä ja pinnallista ihmistä kuten Erkin ruotsinkielisen vaimon: ”yhteinen vaara ja hätä oli muuttamassa tunnissa kasvattaneet hänetkin yli oman mittansa. Hänkin oli suomalainen nainen.”

Sota koettelee myös Siirilän perhettä. Aarne menettää toisen jalkansa. Äitipuolen veli, työmies Sulo kaatuu pelastettuaan ystävänsä vänrikki Erkin hengen.

Naisen uhri on korkein

18-vuotias Sirpa, joka on jo ennen sotaa tuntenut kutsumusta uhrautumiseen, työskentelee sodan aikana sotasairaalassa lottana. Kun sairaalaa pommitetaan eikä potilaita ehditä siirtää turvaan, Sirpa jää heidän luokseen.

Sirpan isä saa ylipäällikön allekirjoittaman kirjeen, jossa Sirpaa kutsutaan ”sankariksi” ja ”pyhimykseksi”. ”Hänen nimensä elää niin kauan kuin Suomen kansa elää. Ja se elää, koska sillä on sellaisia tyttäriä.”

Naisen ja aseettoman uhri on korkein aivan kuin Eino Railon romaanissa Valittu kansa ja luvattu maa, vaikka mitään muuta yhteistä kirjoilla ei ole. Vaikka sodan sääntöjen rikkominen osoittaa vihollisen brutaalisuuden, Vallin romaanissa ei ole vihaa vihollista kohtaan toisin kuin Railolla, rasismista puhumattakaan.

Siirilän perheen naiset ovat ja lapset ovat evakossa maaseudulla. Siviilikohteen pommitus jouluaattona saa talon emännältä olosuhteisiin katsoen varsin lievän huomautuksen: ”Että ne ilkenevät, jouluaattonakin.” Juli-täti taas rukoilee: ”Auta meitä kestämään, kaikkia ympäri Suomen niemen. Ja lopeta tämä hirveä sota.”

Talvisotaa käydään Vallin romaanissa ennen kaikkea jonkin puolesta. Erään haavoittuneen todelliset sanat Sirpalle ”tytön vuoksi” nousevat ja kertautuvat ikään kuin credona sairaalan raunioista ”päättäväisenä ja lannistumattomana”: ”Tulevan, vapaan, onnellisemman sukupolvemme vuoksi. Heidän vuokseen me taistelimme, heidän vuokseen ruumiimme silvottiin, heidän vuokseen me kuolimme.”

Sirpan ruhjottu ruumis on kuin rauhanteossa silvottu Suomi, mutta kumpikin ovat henkisesti voittajia.

Talvisodan opettaa rakkautta ja yhteisvastuuta

Siirilän perheessä menetyksistä seuraa myös hyvää.

Aarne on jo aiemmin ymmärtänyt naineensa väärän naisen ja saatuaan selville, että hänen tosirakkautensa Leena on saanut hänen lapsensa, hän on yrittänyt saada tämän antamaan anteeksi. Hän pommittaa Leenaa kirjeille, kunnes haavoittuu ja jalka amputoidaan, jolloin hän tuntee olevansa ”hylky”. Levottomuus Aarnen puolesta on kuitenkin saanut Leenan tajumaan, että hän rakastaa tätä yhä. Leena ottaa Aarnen olinpaikan selville, ja he saavat toisensa. Invalidius ei estä Aarnea tuntemasta voiman tunnetta, jonka synnyttää vastuu perheestä.

Konttorissa työskentelevää Outia on aiemmin kosinut tämän keski-ikäinen johtaja, joka myös tarjoaa tälle mahdollisuutta toteuttaa unelma opiskelusta, mutta Outi on antanut rukkaset, koska ei halua järkiavioliittoon. Sota saa Outin hyväksymään johtajansa uuden kosinnan: hän haluaa opiskella lastenlääkäriksi, mutta kaipaa myös elämäntoveria. Outi ymmärtää arvostelleensa väärin isän avioliittoa: ”Ihminen kaipaa rakkautta ja myötätuntoa koko ikänsä. Lapsena yhtä paljon kuin vanhuksena.”

Heikin vaimo, joka on kokenut monta keskenmenoa, synnyttää viimein terveen tytön. Tämän selitetään todistavan, että vaikka miljoonat surmaavat toisiaan, rakkaus on kuolemaa voimakkaampi.

Toukokuussa Erkki käy Sulon haudalla viemässä sinne ylioppilaslakin. Hän tunnustaa Sulon äidille, että Sulo ”ei ponnistellut itsensä tähden, ei lukenut asemaa tai tointa varten, niinkuin useimmat tekevät ja niinkuin minäkin olen tehnyt. [- – -] Hän ponnisteli kyetäkseen joskus jakamaan muillekin … minä vain itseni tähden.”

Erkki lupaa muuttua: ”Tästä päivästä lähtien otan hänen asiansa omakseni, se on velvollisuuteni. Tästä päivästä lähtien olen työskentelevä niiden vähäpätöisten ja syrjäytettyjen puolesta, joiden vuoksi hänkin teki työtä. [- – -] Maailman täytyy päästä siihen, että sivistys ja varallisuus … ellei varallisuuskaan, niin jokapäiväinen leipä ja muu, mikä siihen kuuluu, on jaettava tasaisemmin kaikkien osalle kuin se tähän mennessä on jaettu.”

”Sodassa me olimme yksi kansa, meidän on oltava sitä rauhassakin. Työläiset antoivat henkensä yhtä tinkimättömästi kuin varakkaampikin yhteiskuntaluokka ja sivistyneistö, nyt he eivät saa yksin jäädä kärsimään sodan seurauksista.”

Erkki vaatii toisaalta, että kaikki alistuvat kuriin: ”Ilman kuria ei mikään valtio pysy pystyssä, ilman valtiota me emme ole mitään. Vain kuri takaa meille leivän.” Epäselväksi jää, mitä kurilla tarkoitetaan.

Toisaalta Erkki haluaa ”enemmän myötätuntoa toisiamme kohtaan”. Ketään ei saa jättää yksin, kaikkein vähimmin niitä, ”jotka ovat suurimman uhrin antaneet, ne, jotka ovat menettäneet omaisensa …” Erkki on sopinut äitipuolensa kanssa, että tämän ja Sulon iäkäs leskiäiti lopettaa työt ja muuttaa Liljan luokse, kun taas Erkki maksaa tälle epävirallisen eläkkeen.

Vaikka Erkki hyväksyy miesten kaatumisen, koska sota on sotaa, pikkusisko Sirpan kuolemaa ”en anna anteeksi koskaan.”

Isä Johannes Siirilä opettaa kuitenkin Erkille, että Sirpan kuolema ei ollut vain hirveä vaan myös kaunis ja jalo. Kauneus on samaa kuin rakkaus. Sirpa on marttyyri ja esikuva: ”Se, mitä koko maailma nykyään kipeimmin kaipaa, on rakkaus.” Rakkaus ei ole sanoja vaan tekoja.

Kirjailijasta

Alli Walli (oik. Alli Matilda Aarnipohja, o.s. Wendelin, 1904-1981) julkaisi yhteensä 12 teosta. Toukokuusta toukokuuhun voitti Kariston Ajanromaani-kilpailun ja saavutti myyntimenestyksen.

Alli Wallin teokset on lueteltu Wikipediassa

Lisäys 10.12.2018:

Hanna Miettinen kertoo artikkelissaan Alli Walli, kaupunkilaisarjen kuvaaja (Hiidenkivi 2/2018) kirjailijasta ja hänen tuotannostaan mm:

Walli oli työläisperheen tytär, joka menestyi hyvin koulussa ja rakasti lukemista, mutta joutui jättämään koulun kesken, koska perheen talous romahti vuoden 1918 sisällissodan seurauksena.

Walli työskenteli konekirjoittajana ja piti taloustöitä uuvuttavana. Ansio- ja kotityöt rajoittivatkin hänen kirjoittamistaan.

”Walli käsittelee romaanituotannossaan pääasiassa kaupunkilaisten perhe-elämää ja rakkautta sekä rakkauden puutetta. Teoksissa seurataan suurperheiden jäsenten erilaisten luonteiden asettumista elämän virtaan. Rakkaus ei Wallilla rajoitu vain naisen ja miehen romanttisen rakkauden kuvauksiin, teoksissa on läsnä myös vanhemman – yleensä isän – ja lapsen lämmin suhde.

Parhaimmillaan Walli juoksuttaa lukijan eteen kiinnostavia ja eloisia henkilöitä. Nämä ovat aikansa lapsia, mutta Walli onnistuu tavoittamaan myös jotain pysyvää ihmisestä ja ihmisten välisistä suhteista.”

”Wallin tuotannossa viihteellinen ja yhteiskunnallinen kietoutuvat toisiinsa. Vaikka kuvattavat, usein 30-luvun Helsinkiin sijoittuvat elämänkohtalot, ovat yleensä kultareunaisia, Walli kuljettaa mukana myös toisenlaisia juonteita. Hän kuvaa toistuvasti avioparin epäsopuista suhdetta ja hankaluuksien heijastumista lapsiin.

Työväenasiaa oli Wallin teoksissa usein läsnä, ja myös sota-ajan raskautta kuvataan.”

Muuta

Olen kirjoittanut blogissa aiemmin Eino Railon romaanista Valittu kansa ja luvattu maa.