Heidi Köngäksen Mirjamin takakansiteksti lupaa nimihenkilölle ”poikkeusaikojen rakkautta”, joka ”vie hänet kuolemanvaaraan”. Rakkaustarina voisi kuitenkin tapahtua milloin vain, eikä romaanin talvi- ja jatkosodankaan kuvauksessa ole mitään erikoista.
Mirjami (2019) on jatkoa Sandraan (2017), jonka menestys lienee houkutellut Heidi Köngäksen kirjoittamaan jatko-osan.
Minäkertojia on neljä: nimihenkilö Mirhamin lisäksi äiti Sandra, isosisko Annikki ja pikkusisar Soili. Lyhyet kappaleet eivät oikein ole omiaan siihen, että henkilöihin syntyisi syvä side.
Sandrassa nimihenkilön aviomies Janne vietiin pakolla punakaartiin, minkä seurauksensa hän joutui leiriin, mutta selvisi kuitenkin elävänä vaikka terveys loppuiäksi vaurioituneena. Mirjamin alussa perheen koettelemukset jatkuvat: vuonna 1929 Lepistön tila, eläimet ja irtaimisto on myytävä pakkohuutokaupalla ja muutettava Kurkeen Loukkusuon reunaan.
Lapsia kertyy yksitoista, joista kaksi kuolee pieninä. Vanhimmat pojat eivät saa Mäntän tehtaalta työtä isän (näennäis)punaisen menneisyyden takia ja muuttavat Helsinkiin, jossa perustavat perheen. Keskikoulussa hyvin pärjännyt Annikki sentään saa työtä yhtiön pääkonttorista, vaikka sen luulisi olevan vaikeampaa, siellähän saattaa joutua saamaan selville luottamuksellisia tietoja. Mirjami työskentelee yksityisessä ompelimosta.
Sodan kuvaus ei tarjoa mitään uutta. Kotirintamalla pelätään rintamalla olevien poikien puolesta, paikkakuntaa pommitetaan, Sandra laittaa ruokaa ja antaa henkistä tukea. Vanhimpien poikien perheet tulevat Helsingin pommituksia pakoon, ja toinen miniöistä on laiska ja määräilevä ja lähettää lapsensa Ruotsin. Pari pojista haavoittuu mutta he selviävät, ja varsinainen kohtalon isku tapahtuu vasta sodan jälkeen.
Sekin, että nälkää kärsivät sotavangit järjestävät koskettavan taide-esityksen, on kuvattu koskettavammin Iiris Kähärin romaanissa Seppele Viipurille (1988).
Kaiken kaikkiaan Mirjami on yllättävän tavanomainen ja viihteellinen, kun sitä vertaa Köngäksen Dora Doraan (2012), joka kuvasi Natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speerin vierailua Lappiin joulukuussa 1943. Onko Köngäs menettänyt tyystin kirjailijan kunnianhimonsa ja päättänyt kirjoittaa vain myyviä, tunteisiin vetoavia ja kaikkia miellyttäviä teoksia?
Vaikkei Janne leirikokemuksistaan puhukaan, ihmetyttää, ettei moinen epäoikeudenmukaisuus ole mitenkään vaikuttaneet perheeseen. Ei edes työsyrjintä ole herättänyt vanhimmissa pojissa katkeruutta. Kaikki perheenjäsenet suhtautuvat talvisotaan kuten kunnon kansalaisten pitääkin. Annikki ja Mirjami toimivat jopa lotissa – Mirjamin motiivi on, että häntä ainoana kehunut opettaja on pyytänyt.
Jatkosodan aikana Mirjami sentään pohtii, että tavalliset ihmiset eivät sotaa halunneet eikä heitä kiinnosta Karjalan valloitus ja heimoveljien vapautus. Mirjamia on valistanut yksi veljistä, jonka mielestä ”Suomen herroille ja firmoille hankitaan nyt Karjalan koskia ja metsiä”. Varsin kummallista on, että ”Karjalasta” puhutaan tekemättä mitään eroa talvisodassa menetetyn Karjalan – jonka ainakin evakot halusivat takaisin – ja valloitetun Neuvosto-Karjalan välillä.
Järjetön rakkaus
Nimihenkilö Mirjami rakastuu suinpäin ruotsinkieliseen Toriin. Äiti Sandra epäilevät suhdetta alusta alkaen, voiko komea nuorukainen olla vakavissaan. Sandra myös oivaltaa paljon Mirjamia ennen, ettei Torin yskä ole viatonta.
Järjettömästi hullaantunut Mirjami ei kuitenkaan suostu kuuntelemaan varoituksia. Annikki kertoo:
”’Hellitä jo, ei siitä voi mitään tulla, jos mies on noin sairas’, äiti oli kuulemma neuvonut häntä [Mirjamia]. ’Säästäisit vähän itseäsi.’
Mirjami katsoo minua kysyen: ’Miltä minä itseäni säästäisin? Elämältänikö?’
En osaa sanoa mitään. Hän on aina ollut sinnikäs ja lojaali luonteeltaan.
’Minkäs minä sydämelleni mahdan, kun se kiintyi, niin se kiintyi, vaikka mikä olisi’, hän sanoo.”
On päivänselvää, ettei suhteella ole tulevaisuutta, vaikka Tor olisi terve, sillä hän ei esittele ”pikku midinettiä” perheelleen.
Samuel Johnsonin mukaan isänmaallisuus on roistojen viimeinen pakopaikka, mutta Könjäksen Mirjamin perusteella järjetön rakkaus on naisten ikuinen virhe.
Mäntän kieli- ja luokkaerot pysyvät
Köngäs on lähes hukannut mahdollisuudet, jotka Mäntän kaltainen yhden yhtiön hallitsema tehdaspaikkakunta kieli- ja luokkaeroinen olisi tarjonnut.
Jotain sentään kerrotaan Annikin kautta, joka on ylennyt konttorissa jo kirjeenvaihtajaksi. Taustansa takia Annikki yrittää pukeutua ja puhua huolellisesti, mutta jännittää koko ajan tuskallisesti, osaako olla oikein.
”Ihailen Hilveä, joka osaa olla rento ja iloinen kaikissa tilanteissa. Hänen ei tarvitse pingottaa kenenkään kanssa, sillä hän tietää, että hänet hyväksytään, vaikka silittämättömässä paidassa.”
Rauhan tultua Annnikki havaitsee olleensa ”naiivi, kun luulin sodan muuttavan pysyvästi kaikki rajat ihmisten välillä. Ei suinkaan, kyllä ne näkymättömät aidat ovat ihan yhtä vahvat kuin ennen sotiakin. Minä en pääse siihen piiriin, jonka konttorin ’parempi’ väki muodostaa.”
Pääkonttorin ”paremman väen” piiriin ”pääsee vain ja ainoastaan syntyperän tai kielen kautta. Ei riitä, että pärjää koulussa, pärjää työssään, saa vaativia tehtäviä, kun kerran tausta ei riitä, niin se ei riitä.”
Annikki uskoo löytäneensä hyvän aviomiehen mutta erehtyy: ”Kuinka minulle saattoi käydä näin? En ole koskaan halunnut tehdä mitään väärin, vaan olen aina pyrkinyt olemaan asiallinen ja moitteeton. En kestä ajatustakaan avioerosta. Se olisi niin suuri häpeä, että Mäntästä olisi lähdettävä kokonaan pois.”
Reipas pikkusisko
Pikkusisko Soili täyttää sota-aikana lapsiltakin vaadittavat työnteon ja isänmaallisuuden normit. Sen jälkeen hän ei kuitenkaan halua elää sellaista sovinnaista elämää kuten Annikki: ”Minä haluan vain juosta piirikunnallisissa. En halua hiippailla nurkissa nöyränä, vaan haluaisin olla kuin se karjalaistyttö, joka sanoi: ’Meillä on tytöt kasvatettu niin, että osaavat itse tulla keskilattialle, ilman että osaavat itse tulla keskilattialle, ilman että heitä tarvitsee erikseen nurkista etsiä.’
Mutta minua on aina varoitettu keskilattiasta ja ainakin henkisesti seisotettu nurkassa, pienestä pitäen.”
Muita mielipiteitä
Mirjamista on kirjoittanut positiivisemmin Tuijata.
sotaromaanit 