Venäläinen näkemys suomalaisista sotaelokuvista

Jelena Senjavskaja käsittelee Carelia-lehdessä 5/2005 julkaistussa artikkelissaan varhaisten neuvostoliittolaisten talvisotaelokuvien lisäksi kolmea tunnettua suomalaista elokuvaa: Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta, Pekka Parikan Talvisotaa ja Olli Saarelan Rukajärven tietä.

Senjavskajan mielestä ”filmit ovat taiteellisesti varsin heikkoja, juoni puuttuu niistä lähes kokonaan, ne ovat pitkäveteisiä ja ikävystyttäviä”.

Koska filmit eivät ole tehneet Senjavskajaan vaikutusta, hän ihmettelee, miksi filmien vaikutus suomalaisiin katsojiin on ollut niin voimakas, ja päättelee: ”Ilmeisesti siksi että niiden aatteet ja mielialat sointuvat yhteen suomalaisten joukkotajunnan kanssa.”Elokuvat puolustelevat ideologisesti Suomen osallistumista sotaan”, mistä Senjavskajan esimerkkinä Talvisodasta ”upseerin puheenvuoro sotilaille”, siis ilmeisesti eversti Laurilan puheen rykmentilleen juuri ennen rintamavastuuseen lähtöä Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkeen.

Senjavskajan mielestä kaikkien kolmen filmin perussanoma on sama: ”Venäläiset ovat ikuisia vihollisiamme. He tahtovat anastaa maamme. Me puolustamme Suomea.” Tämä ei Senjavskajan mielestä vastaa historiallista todellisuutta: ”Elokuvan tekijät eivät ole huomaavinaan, että heidän oikeutettuna, isänmaallisena pitämänsä paatos joutuu ankaraan ristiriitaan sankareiden aggressiivisten valtauspyrkimysten kanssa.”

Talvisodan puolustustaistelun ja jatkosodan Itä-Karjalaan ulottuvan hyökkäysvaiheen välillä Senjavskaja ei siis näe mitään olennaista eroa.

Kiinnostavaa kyllä, Senjavskaja on vivahteikkaampi toisessa artikkelissaan, joka käsittelee neuvostoliittolaisen sotapropagandan kuvaa suomalaisista. Vaikka hän pääosin yhtyy Neuvostoliiton perusteluihin ennen talvisotaa (”Neuvostohallituksen keskuudessa aitoa levottomuutta herättivät Suomen aktiiviset sotavalmistelut, jotka olivat synnyttäneet ajatuksen Suomen alueelle rakennettavasta vahvasta Neuvostoliiton vastaisesta sillanpääasemasta”), hän myöntää, että ”Mannerheimin päiväkäskyn sanamuoto suomalaisten taistelusta kotinsa ja Isänmaansa puolesta oli sittenkin lähempänä totuutta ja suomalaisen sotilaan näkemystä kuin [Neuvostoliiton sotapropagandan] väkinäiset muotoilut, miten pieni naapuri uhkaa valtavaa Neuvostoliittoa.”

Senjavskaja myöntää myös, että ”propagandalla ei ollut läheskään absoluuttista vaikutusta neuvostokansalaisten kollektiiviseen tietoisuuteen rintamalla ja selustassa; kansalaiset säilyttivät kykynsä arvioida todellisuutta varsin selväjärkisesti ja kriittisesti.”

Kummallista kyllä, Senjavskaja pitää ”Leningradin turvallisuuden takaamista” liian epämääräisenä ja riittämättömänä väitteenä, minkä takia propagandassa siirryttiin ”korostamaan vain puna-armeijan vapautuspäämääriä Suomen suhteen”. Tosiasiassahan muutos oli nimenomaan päinvastainen. Senjavskaja jättää mainitsematta propagandan yhteyden Kuusisen hallitukseen ja siitä luopumiseen eikä ollenkaan käsittele propagandan muutosten yhteyttä Stalinin päämäärien muutoksiin.

Vihollisen kuvaamisen suomalaisissa elokuvissa Senjavskaja näkee näin: ”Venäläiset eivät ole pelkästään vastustajia, vaan halveksittavia ryssiä.” Tämä johtuu siitä, että ”Luokkakantainen, ideologinen aines puuttuu suomalaisista elokuvista” – vaikka artikkeli on kirjoitettu 2005, Senjavskaja käyttää samoja termejä kuin aikoinaan Neuvostoliitossa.

Sen sijaan Neuvostoliiton sotapropagandaa käsitelessään Senjaskaja kirjoittaa, että molemmat maat käyttivät samanlaista propagandistista sanastoa: Neuvostoliitossa käytettiin termejä ”valkosuomalaiset rosvot” ja suomalainen valkokaartilasijoukko” ja ”Valko-Suomi”, ja ”suomalaisia työläisiä kehotettiin käymään taisteluun ’bolshevistista fasismia’ vastaan.”

Elokuvia käsitellessään Senjavskaja arvostelee vain suomalaisia: ”kansalliskiihkoista motiivia lietsotaan kaikissa elokuvissa” ja se tapahtuu ”toista kansaa loukkaamalla ja nöyryyttämällä. Venäläiset on kuvattu pedoiksi (typerät ja pelottavat elukat), pelkureiksi (he rukoilevat armoa, juoksevat karkuun suomalaisia ja hyökkäävät yksittäisten sotamiesten kimppuun), idiooteiksi (heidän propagandansa on tarkoitettu tyhmille), roistoiksi (he jättävät haavoittuneita sotilaitaan oman onnensa nojaan), julmureiksi (he rikkovat kansainvälisiä oikeusnormeja: ampuvat kiellettyjä räjähtäviä luoteja – – jne.”

Suomalaiset sitä vastoin on Senjavskajan mielestä elokuvissa ”kuvattu sankareiksi, urhoiksi”. Siitä kertovat repliikit: ”’Hei venäläiset, täältä tullaan!’, ’Suomen karhu on vihdoin noussut pystyyn!’, ’Yksi suomalainen on kuin kymmenen venäläistä’, ’Herätkää, Suomen leijonat!’

Ilmeisesti Senjavskaja ei ole käsittänyt lainkaan, että Tuntemattomassa sotilaat itse ironisoivat oman maansa propagandaa. Toki kyseessä ovat usein viittaukset, joiden ymmärtäminen edellyttäisi Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin, ennen kaikkea Runebergin ja Topeliuksen tuntemusta. Senjavskaja ei Timo Vihavaisen mukaan osaa suomea, ja kun hän kirjoittaa samoista elokuvista teoksessaan Venäjän viholliset 1900-luvun sodissa (20102, ei suom.), kirjallisuusluettelossa ei ole suomalaisia tutkimuksia.

Varhaisissa neuvostoliittolaisissa talvisotaelokuvissa oli Senjavskajan mielestä ihan oikein kuvata puna-armeijan sotilaat oli sankareiksi ja suomalaiset roistoiksi. Ilmeisesti hän uskoo ihan vilpittömästi, että suomalaiset rikkoivat koko ajan kansainvälisiä sopimuksia ja yleistä humaanisuutta vastaan mutta neuvostoliittolaiset eivät koskaan tehneet niin. Senjavskan mielestä sodanaikaisen neuvostopropagandan kuva suomalaisista vastasi totuutta.

Neuvostopropagandaa käsittelevässä artikkelissa Senjavskaja kertoo, että Karjalan rintamalla taistelleet puna-armeijalaiset arvostivat suomalaisia sotilaina: ”he jättivät jopa saksalaiset varjoonsa. Ketkään muut Saksan liittolaiset eivät saaneet kehuskella vihollisen kunnioituksella”. Myös vangiksi jääneet suomalaiset osoittivat sisukkuutta eivätkä suostuneet kertomaan mitään, mistä viholliselle olisi ollut hyötyä.

Neuvostoliittolaiset sotaveteraanit jopa ovat sitä mieltä, että myös suomalaiset puolustivat itseään. Niinpä Senjavskajakin myöntää: ”Kaikista Saksan vasalleista varmaankin vain Suomella oli Neuvostoliiton vastaiseen sotaan osallistumisessa läsnä oikeudenmukaisuuden elementti, joka tosin limittyi sen valloitussuunnitelmien kanssa. On mielenkiintoista, että sotaan liittymisen ja siitä irtautumisen perustelut olivat käytännöllisesti katsoen päinvastaiset.”

Toisaalta Senjavskaja kirjoittaa, että puna-armeijalaiset pitivät suomalaisia julmina: suomalaiset tappoivat neuvostoliittolaiset haavoittuneet puukolla, tuhosivat sotasairaaloita, asettivat ”petollisia” miina-ansoja, lähettivät suksilla ”tuhotyöläisiä”, käyttivät ”selkään tähdänneitä veitsenheittäjiä” ja puusta ampuvia tarkka-ampujia, ”käkiä” (”kukushkat”).

Suomalaiset tutkijat ovat kiistäneet ”käkien” olemassaolon, sekä siksi että sellaisia ei mainita missään suomalaisissa lähteissä, että siksi että menetelmä olisi ollut täysin järjetön: puusta amouja olisi ollut täysin suojaron. Senjavskaja on kuitenkin täysin vakuuttunut, että kertomukset ”käeistä” pitävät paikkansa!

Senjavskaja ihmettelee ilmeisen aidosti, että kaikissa elokuvissa on suomalaisille epäedullisia kohtauksia. Tuntemattomassa sotilaassa ja Talvisodassa toistuu repliikki ”Tähdätkää vatsaan”, mistä Senjavskaja on aivan ihmeissään: ”Tekijät eivät ole edes huomaavinaan kuvattavan raakuutta.” Senjavskaja myöntää, että sodassa tapetaan vihollisia, mutta hänestä ”julmuudella maiskottelu” on liikaa. Kuitenkin Senjavskaja on Vihavaisen mukaan arvostettu tutkija.

Suomalainen katsoja tuskin pitää juuri tätä kohtaa erityisen raakana ja julmana. Yleisesti ottaen suomalaiselle katsojalle on itsestään selvää, että sotaa ei pidä kaunistella, ei myöskään omia sotilaiden tekoja.

Senjavskajan loppupäätelmä on, että venäläisvastaisia ja revanssistisia mielialoja on Suomessa puoli vuosisataa aktiivisesti lietsottu propagandan keinoin, mm. näiden elokuvan välityksellä.

Minun on mahdotonta nähdä revanssismia missään näistä elokuvista. Ne kaikki kuvaavat omalla tavallaan sodan kauheutta, joskin ne samalla kunnioittavat sotilaiden kestävyyttä.

Senjavskaja ei mainitse mitään siitä, mikä suomalaisen mielestä on keskeistä Tuntemattomassa sotilaassa: upseerien ja miehistön ristiriita.

Myös Olli Saarelan Rukajärven tien uskonnollinen symboliikka – päähenkilö istumassa kuin Jeesus Leonardo da Vincin tunnetussa ehtoollismaalauksessa ”pahiksen” ja ”hyviksen välillä – on mennyt Senjavskajalta täysin ohi.

Loppujen lopuksi kyse ei ole vain kahdesta kansallisesta näkökulmasta vaan myös kahdesta erilaisesta esteettisestä lähtökohdasta. Kun Talvisodassa eversti Laurila nostattaa puheellaan ennen rintamalle lähtöä miestensä mielialaa, suomalainen katsoja ottaa sen vain aikakauden realistisena kuvauksena. Sen sijaan Senjavskajan mielestä suomalaisten olisi pitänyt kuvata sotaa sodanjälkeisen ulkopolitiikan tai tarkemmin sanoen sen neuvostoliittolaisen version mukaan.

Senjavskajan artikkelista voi ottaa opiksi: ei pidä suoralta kädeltä tuomita vierailta tuntuvia ulkomaisia romaaneja ja elokuvia, vaan on ensin tunnettava niiden konteksti.

Kirjallisuutta

Senjavkaja, Jelena: Suomi Neuvostoliiton vihollisena toisessa maailmansodassa: viholliskuvan synty ja kehitys vuosina 1939-40 ja 1941-44. -Teoksessa Monikasvoinen Suomi. Venäläisten mielikuvia Suomesta ja suomalaisista. Toim. Olga Iljuhina, Aleksei Tsamutali, Timo Vihavainen. Venäjänkielisestä alkuteoksesta Mnogolikaja Finljandija. Obraz Finladii i finnov v Rossii (2004) suom. Mirko Harjula et al. Edita 2009. Kleio.

Senjavskaja, Jelena: Venäläiset ja suomalaiset toistensa silmin sota-aiheisissa elokuvissa. Carelia 5/2005.

Tästä artikkelista olen referoinut Senjavskajan kuvaamia venäläisiä talvisotaelokuvia blogissa aiemmin.

Vihavainen, Timo: Itäraja häviää. Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa. Otava 2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.