Pekka Jaatinen: SS-mies Valo

Pekka Jaatisen SS-mies Valo kuvaa nuorukaista, jonka ideologia on niin vahva, että hän säilyttää uskon Hitleriin ja sodan voittoon loppuun asti.

Suomalaisista Waffen-SS-sotilaista on kirjoitettu useita romaaneja, mutta Pekka Jaatinen on teoksessaan SS-mies Valo (Johnny Kniga 2015) valinnut omaperäisen näkökulman. Torniolainen 16-vuotias Valo Hanhiala värväytyy vasta syksyllä 1944, kun Suomi on tehnyt aselevon Neuvostoliiton kanssa.

Valo salaa ikänsa ja saa Norjassa alokaskoulutuksen. Hitlerille vannotun sotilasvalan jälkeen hänet valitaan aliupseerikouluun, jossa hänet koulutetaan konekivääriryhmän johtajaksi. Sitten hänet lähetetään Saksaan laskuvarjojääkärikoulutukseen. Se jää kuitenkin kesken, kun paikkaa pommitetaan, harjoitustorni sortuu ja komentaja kaatuu. Epäonnisen junamatkan jälkeen Valo pääsee vihdoin rintamalle, jossa palvelee sodan loppuun asti.

Valon tausta

Valon vinttihuoneesta käyvät ilmi tämän harrastukset ja ihailun kohteet: seinillä on sotilasmerkkejä ja kokardeja, haulikko ja metsästys- ja pienoiskivääri, hyllyssä ampumakilpailussa voitetut palkinnot ja Hitlerin Taisteluni, jonka poika on myös lukenut. Suurin aarre on SS-miesten ulosmenopuvun tikari, jossa om SS:n tunnus ”Meine Ehre heisst Treue”, suomeksi ”uskollisuus kunniani”. Tikarin Valo oli vaihtanut joulukuussa 1941 kahdella parilla villasukkia ja kaulaliinalla. Lukija tajuaa, että säilyminen Lapin talvessa paleltumatta on ollut kaupat tehneelle SS-sotilaalle sittenkin kaikkein tärkeintä.

Valon kohtaloon on vaikuttanut ratkaisevasti isä, joka on aikoinaan ollut jääkärinä ja toimii nyt pappina ja opettajana. Isä on myös SS-värväri, ja hän hyväksyy poikansa ratkaisun ja antaa ohjeet värvärin tapaamiseen Haaparannassa. Sen sijaan parhaan kaverin isä saa tämän ajoissa kiinni.

Valon äiti ei ole kestänyt aviomiehen intoilua ja poissaoloa vaan joutunut mielisairaalaan. Valon mielestä ”Äiti on heikko”, joten hänet on unohdettava.

Torjuessaan äidin Valo torjuu myös omat positiiviset tunteensa kuten myötätunnon sekä muita että itseä kohtaan.

Poikkeuksellinen Valo

Valo esitetään koko ajan poikkeuksena jopa SS-sotilaiden joukossa. Norjassa muut sotilaskoulutukseen tulleet ovat norjalaisia kansallissosialistien nuorisojärjestelmän kasvatteja, mutta vain Valo haluaa saada lisää ideologista koulutusta ”bolševikkien ja juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta”. Propagandan hän uskoo olevan totta.

Iltalomalla Valo kuulee ensimmäisen kerran, että suomalaiset käyvät Lapissa sotaa saksalaisia vastaan. Suomalaistaustaiset norjalaiset kertovat: ”Tämä meidän nykyinen hallintomme täällä tuntuu meistä varmasti aivan samalta kuin aikanaan Kuusisen hallitus tuntui teistä.” Norjalaiset SS-miehet kutsuvat maanmiehiään kommunisteiksi ja syntyy tappelu.

Suomalaiset sotilaat, jotka ovat jääneet vangeiksi ja houkuteltu saksalaisten puolelle, pitävät Valoa outona eikä yhteyttä synny.

Saksassa Valon usko propagandaan ei horju, vaikka ristiriita todellisuuden kanssa käy yhä selvemmäksi. Siviilit pakenevat etenevää vihollista välittämättä Hitlerin käskystä, että jokainen kaupunki on linnoitus, ja Volksturmiin kootaan jo teinipoikia ja vanhoja miehiä.

Valo joutuu käsikähmään ilmasuojelumiehen kanssa, joka esittää realistisen kysymyksen: ”Milloin te pojat viimeksi olette nähneet omia koneita taivaalla”? Valon mielestä lentokoneita ei tarvita: ”Meillä on Führerin kostoaseet!”

Rakkaus ja unelma tulevaisuudesta

Filmitähtimäisen komeaa Valoa on vilkuillut moni tyttö niin Suomessa kuin Norjassa, mutta turhaan sillä he eivät vedä vertoja Signal-lehden arjalaisisille kaunottarille.

Laskuvarjokoulutuksen aikana Valo tapaa viimein ihanteensa, Floran, joka on yhtä innokas Hitlerin ihailija kuin hänkin. Heidän välilleen syntyy suhde, ja he haaveilevat yhteisestä elämästä: kun sota on voitettu, he menevät naimisiin ja saavat lapsia, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. SS-sotilaaksi värväytyessään Valolle on luvattu Saksan kansalaisuus, joten hän uskoo, että hän saa valtion viran tai sitten heillä on maatila.

”-    Me olemme onnellisia ja kaikkialla on rauha. Führer johtaa meitä ja koko kansakuntaa. / – Tai jopa maailmaa.

Kovuus ja kuolema

Laskuvarjojääkärikoulutuksessa opetetaan pitämään tunteet kurissa ja erossa siitä mitä tehdään. Mieli ja ruumis ovat yhteydessä toisiinsa: ”Mitä parempi kunto, sitä vahvempi mieli. Mitä vahvempi mieli, sitä paremmin pystytte pitämään tunteet erossa työstänne.”

Juuri tällaisya etäännytystä Valo tarvitse. Kotona hän on pelästynyt avattuaan ruumishuoneella rintamalta tulleen arkun, mutta kerrannut mielessään sotasairaalan lääketokkuraisilta potilaiden kuulemiaan juttuja: ”Kuolema yhdistää sotilaat. Kuolleilla ei ole pelättävää. Kuolleille ei mahda mitään. Kuolema voittaa aina. SS-miehet ovat tavallaan kuolleita, vaikka elävät. Siksi heille ei kukaan voi mitään. Se on sitä kovuutta, Härteä, jonka täyttämänä voi kävellä selkä suorana vaikka luotisateeseen.”

”Vain vahvat pärjäävät. Pääkallomiehet ovat voittamattomia. He antavat nimensä kirjurille, veriryhmä tatuoidaan vasempaan käteen ja heistä tulee vahingoittumattomia. Vaikka pää lähtisi irti, räjähtäisi tuusan nuuskaksi, he elävät. He ovat liittyneet ikiaikaiseen kosmiseen armeijaan, kaikkeuden ketjuun.”

Valon hinku SS-mieheksi esitetään pakona: ”Sitten minulle ei voi käydä enää kuinkaan, eikä minun tarvitse pelätä mitään. Ei äidin väsymistä, ei sitä palaako isä sodasta, ei ruumishuo-neen arkkuja, joissa lukee ’avaaminen kielletty’. Kun olen hiljaisuus ja kuolema itse, minun ei tarvitse pelätä edes omaa kuolemaani, hän ajatteli. Ryssille on koittava hiljaisuus ja kuo-lema. Kostan niille elukoille kaikkien kaatuneiden, silpoutuneiden ja päättömien puolesta. Minusta tulee maailman kovin sotilas ja hurjapää. Kävelevä Härte [kovuus], ryssien kauhu.”

Vertauskohteena on henkilöitä, joiden reaktiot olivat ”normaaleja”. Valon laskuvarjokoulutuksen aikana tapaama sotapoliisi myöntää pelkäävänsä kuolemaa, sillä ”On niin paljon läheisiä menetettävänä. Sukulaisia ja ystäviä.” Hän haluaa myös aivan erilaisen kuoleman kuin kaatumisen rintamalla: ”rauhassa, sovussa kaikkien ja kaiken kanssa. Kaiken täytyy olla anteeksi pyydetty ja annettu. Ihmisen täytyy saada kuolla rauhassa.”

Valon rintamatoveri taas uskoo fatalistisesti, että kuolema ”tulee kun on tullakseen. Ei kai kannattaisi murehtia. Hetki kerrallaan vain, aina valmiina pahimpaan.”

Sen sijaan Valo ei rintamallakaan pelkää kuolemaa, sillä hän uskoo että ”Me olemme jo kuolleita” ja ”Me olemme jo unohtumattomassa, kosmisessa ketjussa.” Siksi ”Meille ei voi käydä mitenkään.”  ”Me voitamme, vaikka häviäisimme. Me eläisimme, vaikka olemme kuolleita.”

Valo taitaakin pelätä elämää.

Liian innokas rintamalla

Aliupseerikoulun komentaja on Norjassa ajatellut Valosta näin: ”Kyllä on innokas poika. Täydellinen propagandan uhri. Luottaa sokeasti ja uskoo kaiken. Mutta tällaisia nuoria miehiä itärintama tarvitsee nyt. Ja näin innokkaista minä tahdon eroon.”

Rintamalla käy ilmi, miksi komentaja tahtoo eroon ”näin innokkaista”: sellaiset haluavat taistella tappioista välittämättä eivätkä koskaan hyväksyisi antautumista.

Päästyään rintamalle Valo ei usko korviaan kuullessaan uusien tovereidensa puheita: ”Jos iivanat pääsevät sillanpäästään jatkamaan, etenevät ne Seelowon kukkuloille ja me menetämme ne, se on loppu.”

Valo sen sijaan uskoo: ”Me vielä hyökkäämme ja lakaisemme ryssät maan rakoon”, sillä ”Führer sanoi ettei ole väliä kuinka huonolta tilanne näyttää. Ne selviämme ja voitamme.”

Valolta kysytään, onko hän aiemmin ollut rintamalla, ja hän joutuu vastaamaan kieltävästi. Hän päättää kuitenkin näyttää kaikille. Hänen ripeä toimintansa ensimmäisessä taistelussa saa mielipiteen lievenemään: ehkä tulokas ”sittenkin on hyvä sotilas”.

Valo on vakuuttunut siitä, että ”Jos kaikki taistelisivat niin kuin minä ja olisitte alusta asti taistelleet niin kuin minä, Saksa olisi voittanut jo ajat sitten”.

Hän saa vastaukseksi, että ”Sinunlaistesi takia tämä paska kyllä taisi alkaa”.

Valo hyväksyy holokaustin

Ryhmässä on kaksi liettualaista SS-sotilasta, jotka ovat osallistuneet juutalaisten joukkomurhiin Kaunasissa ja Vilnassa. Heidän tavoitteensa on olla jäämättä elävänä puna-armeijan käsiin. Viimeinen luoti pitää säästää itseä varten.

Toisen liettualaisen mielestä naisten, lasten, mummojen ja pappojen ampuminen ”ei ollut yhtään hienoa”, mutta ”Siihen tottui yllyttävän äkkiä.” Hän myöntää, että hän tovereineen toimi ”enemmän rahan kuin aatteen takia. Saatiin hyvät päivärahat ja kaikki mahdolliset lisät, kun ruvettiin siihen touhuun. Ja evakuoitiin niitten omaisuus. Mutta mitään siitä ei ole jäljellä. Kaikki on mennyt korttipöytiin, huoriin, viinaan ja tupakkaan. Meistä tuntuu, että se kostautuu.”

Valoa ei joukkomurhat eivät hätkähdytä yhtään vaan hän pitää niitä oikeutettuina: ”Ali-ihmiset on tuhottava. Vain meillä arjalaisilla on oikeus elää. Se on luonnonlaki. Vain vahvimmalla on oikeus jäädä eloon maailmanhistorian sovittamattomassa, lopullisessa taistelussa ja sillä siisti.”

Kaksinaismoralistisesti Valo paheksuu vihollisten toimia: ”Amerikkalaiset ja britit ovat samanlaisia kuin ryssät. On yhtä raukkamaista pudottaa pommeja siviilien niskaan kuin naulata sotilaita huonekaluihin, valella bensalla ja polttaa.”

Sodan loppu

Kirjan loppupuolella kertoja valottaa myös yleistilannetta, perääntymistä askel askeleelta.

”Taistelu taistelulta hän [Valo] oppi käyttämään enemmän järkeä. [- – -] Toiset sietivät häntä, koska hän oli verraton ampuja ja uhkarohkea. Lisäksi hän näytti tuovan onnea. Ryhmästä kukaan ei ollut edes haavoittunut, vaikka kokonaisia joukkueita ja komppanioita tuhoutui vierestä viimeiseen mieheen. Valo puolestaan sieti toisia, koska nämä hetkittäin taistelivat kuin SS-miehet ainakin.”

Mutta onni ei kestä ja sodan lopussa koko pataljoona on kaatunut lukuun ottamatta Valoa ja kahta liettualaisia. Jälkimmäiset suunnittelevat hipsivänsä länteen antautuakseen amerikkalaisille tai englantilaisille.

Kun Valo näkee rakastettunsa Floran raiskatun ja kidutetun ruumiin, hän menee järjiltään ja vaatii hyökkäämään suin päin. Liettualaiset kieltäytyvät ja toinen yrittää ampua Valon, mutta Valo ehtii ensin. Nyt hän on aivan yksin, mutta kuulee mielessään Hitlerin äänen.

Kun radiossa kerrotaan Hitlerin kuolemasta, Valo myöntää vihdoin pelkäävänsä ”halusi syöksyä ulos ja paiskata aseet maahan. / – Lopetetaan tämä leikki. Minä en jaksa enää. Isä ja äiti, pelottaa.”

Luonteensa mukaisesti Valo kuitenkin lähtee hyökkäämään vielä kerran.

Valon nimen merkitys

Valo kertoo saaneensa nimensä Jobin kirjasta, mutta ei sen tarkemmin.

Jobin kirjassa sana ”valo” esiintyy useissa jakeissa. Niistä seuraava voisi olla se, jonka mukaan Valon pappi-isä on valinnut pojalleen nimen: ”Mihin tahansa ryhdytkin, se onnistuu, valo loistaa sinun teilläsi.” (Job 22:28)

Loppujen lopuksi Valoon sopii toinen säe, jonka mukaan ”jumalattoman valo sammuu, hänen liekkinsä ei loista”. (Job 18:5)

Arvio romaanista

Jaatisen kirja on realistinen kuvaus sodasta, jossa ei ole mitään sankarillista, ja nuorukaisesta, jonka ideologiaa ei mikään järkytä. Henkilönä Valo on vähän tylsä, koska hän ei kehity vaan on alusta loppuun samanlainen. Toisaalta on tavallaan hyväkin, ettei seurata tavallista mallia, jossa sota muuttaa idealistisen nuorukaisen.

Suomalaiset romaanit SS-vapaaehtoisista ovat yleensä kertoneet Saksan hyökkäysvaiheesta itärintamalla, joten kuvaus Saksan viimeisistä taisteluista 1945 muutenkin kuin strategiselta ylätasolta nähtynä voi tarjota lukijoille uutta.

Puna-armeijan raakuutta ja kostonhimoa ei peitellä, mutta sen tausta, Saksan aiemmat teot, käy ilmi.

Romaanille antaa uuden ulottuvuuden, jos sitä lukee yleisenä radikalisoitumisen kuvauksena.

Kirjailijasta

Tietoja kirjailijasta on kustantaja Johnny Knigan sivulla ja Wikipediassa.

Muuta

Olen kirjoittanut blogissa aiemmin seuraavista suomalaisia SS-sotilaista kuvaavista romaaneista: Niilo Lauttamuksen Vieraan kypärän alla, Jenni Linturin Isänmaan puolesta ja Ville Kaarnakarin Hakaristin leimaama sekä varhaisista Sakari Lappi-Seppälän muistelmista Haudat Dnjeprin varrella. Näissä artikkeleissa on myös tietoa aiheesta ja tutkimuksen nykyvaiheesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.