Jarl Hemmer: Mies ja hänen omatuntonsa

Jarl Hemmerin romaanin Mies ja hänen omantuntonsa päähenkilö Bro joutuu papiksi Viaporin vankileirille 1918. Voiko syyllisyyden ketjun katkaista?

Jarl Hemmerin romaani En man och hans samvete ilmestyi 1931 ja Eino Palolan suomennos Mies ja hänen omatuntonsa samana vuonna.

Vankileiriaihe oli arkaluontoinen valkoisessa Suomessa ja vieläpä aikana, jolloin Lapuan liike eli kukoistuskauttaan. Niinpä kirjailija yritti romaanin alussa olevassa lyhyessä kappaleessa torjua kuvitellun lukijan epäilyksiä korostamalla, että poliittinen puoli on kirjassa epäoleellinen ja käsitellä kärsimystä yleensä. Tällaiselle tulee löytymään kirjailijan mielestä ymmärtäjiä vasta seuraavan sodan jälkeen.

Itseään epäonnistuneena pitämä poika ja mies

Romaani jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on pappi Johan Samuel Strangin (myöhemmin nimeltään Bro) päiväkirja. Motto on Lutherilta: ”Jumala ei nosta montakaan puhdasta taivaaseen; useimmat on vedetty loasta.”

Päiväkirja alkaa vuodesta 1916, jolloin Strang on vankilassa, vieläpä papille häpeällisestä syystä. Päiväkirja on oikeastaan rippi, jossa Strang kertoo nuoruudenystävälleen Hastigille elämänsä tarinan.

Päähenkilön molemmat etunimet ovat raamatullisia. Johan eli Johannes on peräisin heprealaisesta nimestä Jochanan, joka merkitsee ”Jahve on armollinen”. Samuel on alkuaan hepreaa ja merkitsee ”Jumalan kuulema”.

Sukunimi Strang tarkoittaa tiukkaa. Se ei viittaa päähenkilön luonteeseen vaan tämän ankaraan lapsuuteen. Strang on menettänyt äitinsä kolmivuotiaana, minkä jälkeen isä on muuttunut hiljaiseksi ja harvapuheiseksi. Strang on ruma ja kömpelö ja oppikoulussa ”auttamaton häiriötekijä”.

Kouluaikana Strang kokee ensimmäisen ja ainoan rakkautensa, joka on lähinnä hänen omaa kuvitelmaansa, vaikka kaksi vuotta vanhempi Anders-veli hurmaakin tytön ja jättää sitten. Andersin etunimi perustuu kreikkalaiseen nimeen Andreas, joka merkitsee ”miehekäs, miehuullinen”, mikä ei tämäm eikä muidenkaan tapahtumien perusteella vastaa lainkaan tämän luonnetta.

Kouluaikana Strang ystävystyy Hastigin kanssa, vaikka he ovat erilaisia. Hastig, joka on nuoresta asti sekä uskonnollinen että moraalisesti esimerkillinen, alkaa opiskella teologiaa.

Strang taas opiskelee yliopistossa kirjallisuutta, mutta jälkimmäisen opinnot eivät edisty ja oman kuvauksensa mukaan hän vajoaa ”liejuun”. Kuten Salminen tiivistää, Strang uskoo ettei hän rumuutensa takia voi saada osakseen rakkautta, joten käy prostituoitujen luona.   

Kesälomalla Strang ystävystyy suutarinlesken kampurajalkaisen ja vesipäisen tyttärenpojan Johanneksen kanssa, joka on yksinäinen kuten hänkin. Huomattakoon että Strangin toinen etunimi on sama kun pojan. Mutta ylioppilaan kiinnostus Johannekseen aiheuttaa muiden poikien kateuden. Nämä kiusaavat ja lyövät Johannesta ja tämä kuolee. Havaitessaan, että hyvä teko aiheuttaakin pahaa, Strang joutuu kriisiin.

Strang alkaa opiskella teologiaa. Hän pitää Jeesusta ihmisenä, ”yhtenä meistä”, ei jumalana. Jeesuksen historiallisuus on hänen mielestään epävarmaa, evankeliumeissa on ristiriitaisuuksia ja lisäyksiä ja käännöksissä oli virheitä. Esimerkiksi säkeen ”Mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, mutta saisi sielulleen vahingon” oikea käännös olisi: ”Mitä se auttaa ihmistä, vaikka hän voittaisi koko maailman, koska hänen kuitenkin pitää kuolla?” Säkeen ”Jumalan valtakunta on teissä” olisi pitänyt kuulua: ”Jumalan valtakunta tulee nyt heti, seuraavalla hetkellä se on keskellämme”.

Strangin opinnot venyvät, ja hän viettää jälleen ”huonoa elämää”. Kuten Salminen toteaa, Strangin sisällä on parantumaton halkeama. Hän on omaksunut ympäristönsä käsityksen, että nimenomaan seksi on syntiä. Hän soimaa itseään lakkaamatta, kun ei voi mitään vieteillään.   

Lopulta Strangin oman tulkinnan mukana synti – siis seksi – lakkaa kiinnostamasta. Strang valmistuu ja saa ensimmäisen työpaikkansa pappina. Ensimmäisessä saarnassaan hän kieltää niin perisynnin kuin Jeesuksen jumaluuden, kaksi kirkon keskeisintä oppia, ja hänet erotetaan pappisvirasta.

Pappi ja prostituoitu

Sen jälkeen Strang toimii saarnaajana. Sukupuolitautien sairaalassa hän tutustuu prostituoitu Elsiin ja myöhemmin tämän setään ajuri Aleksanteriin, joka vie asiakkaitaan bordelleihin mutta suhtautuu ankarasti Elsiin. Salminen näkee suorastaan dostojevkilaisena, että Strang etsiytyy ”sorrettujen ja solvattujen” luo, jotka hän näkee kaltaisinaan.

Sedän kuoltua Strang ottaa Elsin hoiviinsa. He asuvat samassa huoneessa, jossa on kangas näköesteenä, mutta esimerkiksi Elsin pukeutumisen äänet kuuluvat ja ruokkivat Strangin mielikuvitusta. Ei ihme, että Strang lopulta ”lankeaa”. Hän tarjoaa Elsille avioliittoa mutta ei halua enää maata tämän kanssa ennen sitä. Strangin naiskuva on mustavalkoinen: neitsyt ja huora.

Elsi lähtee taas kadulle. Strang seuraa häntä ja tappelee tämän asiakkaan kanssa. Seurauksena on vankeustuomio, josta lehdet ottavat kaiken irti.

Salminen toteaa, että vankila merkitsee pohjan saavuttamista. Salminen vertaa toisiinsa Brota Hemmerin romaanin Vaivaisukon morsiamen päähenkilön Anna Ringariin, jonka uskonnollisuus on virheetöntä ja tahdon hallitsemaa. Anna Ringar on rohkea johtajaluonne, joka tietää olevansa Jumalan valitsema ja elää moitteettomasti ja vapaana ruumiillisuudesta. Sen sijaan Bro kulkee huojuvasti tietä Golgatan kunniaan eikä ole mikään uskon jättiläinen. Hänelle ei lahjoiteta mitään varmuutta eikä ihmettä. Tie on Brolle tärkeämpi kuin päämäärä. Näin Hemmer saa Salmisen mielestä lujemman maaperän jalkojensa alle.

Dostojevskin lisäksi Bron taustalla on Salmisen mielestä Tolstoi. Kuten Bro, Tolstoikin jatkuvasti vuoroin lankesi ja vuoroin nousi, mutta ennen kaikkea hän – mitä Hemmer painottaa – kaipasi oikeudenmukaisuutta. Hemmer on arvostellut sitä, että vanheneva Tolstoi vihasi sukupuolielämää eikä myöntänyt ”tervettä Erosta” edes olevan olemassa, mutta myös edellinen piirre yhdistää Salmisen mielestä Tolstoita ja Brota.

Valkoinen näkemys sisällissodasta

Tämän jälkeen ensimmäisessä osassa seuraavat luvut Vuosi 1917 ja Vuosi 1918. Ne käsittelevät päiväkirja muodossa vallankumouksen ja sisällissodan vaiheita Helsingissä.

Hastig on auttanut Strangin takaisin papin työhön. Strang on muuttanut nimensä Broksi, joka tarkoittaa siltaa.

Brota kauhistuttavat murhat marraskuun suurlakon aikana. Taustalla on sivistyneistön yleinen pettymys kansaan, joka ei muistutakaan Runebergin henkilöhahmoja. Kokemus köyhistä ja sorretuista saa Strangin ymmärtämään näiden katkeruuden, mutta yhteistyössä venäläisten kanssa kulkee raja: ”Onko tämän kansan toinen puoli todella maankavaltajia ja petoja?”

Sisällissodan aikana Bro ja Hastig rukoilevat ”palavasti” voittoa valkoisille: ”rukoilimme joka miehen, joka kiväärin puolesta, aina Pohjanlahdesta Karjalan tiettömille saloille saakka.”

Kapinan alussa Bron veli, Ristan kartanon omistaja Andreas pakenee kotoaan ja piiloutuu, mutta hänet löydetään ja surmataan. Saatuaan punaisilta luvan käydä veljensä kartanossa Bro näkee siellä Andreaksen sängyn säpäleiksi hakattuna ja ihmettelee mikä on aiheuttanut tällaisen järjettömältä näyttävän teon.

Andersin kuolema innoittaa Bron saarnaamaan julkisesti valkoisten voiton puolesta, ja jälkeenpäin häntä varoitetaan menemästä kotiin.

Voitonparaati aiheuttaa hurmiotilan

Toisen osan nimi on Suuri päivä. Sen motto on Bertel Gripenbergin runosta ”Suomen armeija, kauan / salassa uneksitt

Tämä osa on kolmannessa persoonassa. Se tapahtuu 16. toukokuuta 1918, jolloin valkoinen armeija piti kenraali Mannerheimin johdolla voitonparaatin Helsingissä.

Paraatia katsellessaan Bro vaipuu suorastaan hurmioon: ”Nyt oli kaikki kauhea voitettu, kerta kaikkiaan – nyt alkaa säteilevä uusi elä

Pitkänsillan toisella puolella Bro ei kuitenkaan voi havaitsematta, että tunnelma on toisenlainen.

Hastigilta, joka on pappina punaisten vankileirillä Viaporissa, tulee viesti, että hän tarvitsee Brota, ja tämä matkustaa laivalla Viaporiin.

Viaporin vankileiri

Kolmas osa Gehenna ja valonsäkeet tapahtuu Viaporissa. Motto on Augustinukselta: ”Jos Jumala on – niin mistä on paha tullut? Mutta jos häntä ei ole – niin mistä on hyvä tullut?”

Kerronta on kolmannessa persoonassa. Bro nähdään nyt pääosin ulkopuolelta: kuvataan hänen sanojaan, tekojaan, mutta vain satunnaisesti hänen ajatuksiaan. Toisaalta Bron kanssakäymisessä muiden kanssa käy ilmi, miten nämä näkevät hänet, joten ei enää olla vain sen varassa miten hän näkee itsensä.

Bro tuntee, että hänen ja vankien välillä ”on läpipääsemätön muuri. Hän ihmetteli, johtuiko se siitä, että hän ajatteli [veljeään] Andreasta. Ehkäpä he vaistomaisesti tunsivat, että hänen myötätunnollaan oli määrätyt ehdot? Saattoihan olla niin, että juuri joku näistä kuului hänen veljiensä murhaajiin”.

Pitempään Viaporissa ollut Hastig kokee itsensä voimattomaksi niin viranomaisten kuin vankien suhteen: ”Olen puhunut liikuttavasti viranomaisille, tuomioistuimille, komendanteille – minulle vastataan, että oikeuden täytyy tehdä tehtävänsä, hyvästi! Olen kulkenut onnettomien parissa – minua väistetään kuin inhottava valehtelijaa, spitaalista. Vain muutamien kaikkein kurjimpien luo saattaa päästä, melkein salaa, ymmärrätkö? Mutta ei suinkaan rohkeimpien ja arvokkaimpien luo, se on hirveätä! Ne sylkevät kasvoihin. Sama kivikova vastarinta sekä voittajien että voitettujen parissa Nyt en jaksa enää!”

Hastigin sukunimen merkitys ”nopea” osoittautuu nyt enteelliseksi: hänellä ei ole sinnikkyyttä kestää koettelemuksia. Hän on omaksunut liian helposti uskonnolliset vakaumuksensa tuntematta koskaan epäilyksiä. Nyt vasta hän kysyy: ”Miksi, Bro, täytyy hänen ihmiskuntansa kärsiä niin kauheasti?” ja ”Miksi Jumala ei anna kaikille ihmisille samaa käsitystä oikeasta ja väärästä?”

Lääkäri ja komendantti

Bron ja Hastigin lisäksi vankileirin oloista keskustelevat lääkäri Ceder ja komentaja Palsta.

Lääkäri Ceder on maallistunut ja sanoo suhtautuvansa elämään fysiologisesti. Kun Hastig huomauttaa ”rakkauden mysteeristä”, lääkäri kommentoi: ”Syntyy uusi elämä, kun vain kaksi sopivaa ruumista paritetaan. Mitään rakkautta ei siihen tarvita, ei edes sympatiaa.” Lääkäri väittää ettei ole koskaan rakastanut ketään. Hänen mielestään ihmiskunta on niin kelvoton, että ansaitsi totaalisen tuhon.

Lääkärin teot ovat kuitenkin vastoin hänen kovia sanojaan. Brokin oivaltaa, ettei lääkäri ole sydämetön: tämä soittaa iltaisin viulua ja kohtelee hienotunteisesti tyttöä, josta myöhemmin enemmän.

Komendantti Palsta vetoaa lakiin ja järjestykseen, jonka perusteella kaikki on päivänselvää: on kukistettu ”rosvokapina” ”valtiota vastaan, jolla on kansan valitsema hallitus”, eikä sellainen ”saa tapahtua ilman jälkiseurauksia”. On valitettavaa, että ”on puhjennut nälänhätä ja tauteja”, minkä takia ”tuhoutuu osa verraten kunnollisiakin aineksia”, ”Mutta emmehän voi loihtia leipää ilmasta nälkäänäkevässä maassa.” Sitä, että vankileireille oli kielletty lähettämästä paketteja, ei mainita.

Bron mielestä ”Nyt ei ole enää kyse poliittisista mielipiteistä, vaan kärsivistä ihmisistä.”

Komendantti katsoo syyn kärsimyksiin olevan kapinallisten oma. Hän vetoaa myös siihen, ettei valkoisen puolen kaatuneiden ja murhattujen äitien, leskien ja orpojen kärsimyksiä saa sivuuttaa. Tähän Hastig huomauttaa: ”Vaan sen sijaan luoda uusia leskiä ja orpoja, jotka puolestaan vaativat kostoa. Pahan rengas on loputon.”

Tyttö vie ruokaa isälleen

Bro tutustuu pieneen tyttöön, joka hänestä ”Tuntuu kuin hän olisi saanut pikku Johanneksen takaisin toisessa olomuodossa, kuin hänen hukkaanmenneellä elämällään taas olisi aivan selvä tarkoitus.”

Kun Hastig syyttää Jumalaa siitä, että tämä antoi ”kaiken tämän tapahtua”, Bro taas sanoo, että ”kaikessa tässä vaikeassa minun uskoni alkaa kasvaa.” ”Näin kauheita kärsimyksiä ei voida kärsiä turhaan. Näin suuret asiat eivät voi olla tarkoituksettomia.”

Tyttö on ollut Hastigin ainoa valonsäde, mutta kun hän on huomannut tytön varastavan, hän  on asiasta iloinen, sillä se todistaa hänelle perisynnin olemassa olon – ei ole yhtään puhdasta ja hyvää olentona, vaan myös lapsi on turmeltunut. Bro huomauttaa, että tyttö varastaa ruokaa vankileirissä olevalle isälleen – tapahtuma siis todistaa juuri päinvastaista!

Siinä missä Hastig näkee ikkunasta pelkkää surkeutta, Bro näkee tovereiden auttamista.

Hastigin ja Bron ratkaisut

Hastig ilmoittaa komendantille, että hän ja Bro kieltäytyvät olemasta läsnä teloituksissa. Komendantilla ei ole mitään tätä vastaan: säännöt täytetään, kun linnoituksessa on pappi. Hän kieltää vain pappeja poistumasta.

Hastig ei kestä enää vaan pyytää lääkäriä auttamaan pakenemaan linnoituksesta, ja lääkäri suostuu.

Sen sijaan Bro jatkaa työtään kuolemantuomittujen parissa.  

Hän kertoo komendantille Hastigin karanneen, jolloin komendantti vaatii Brolta kunniasanaa, ettei tämä lähde Viaporista – vaihtoehtona on ”sotilaallinen valvonta”. Bro lupaa: ”Jään tänne Viaporiin. Kunniasanani saatte. Mutta enempää en lupaa.”

Tyttö sairastuu vakavasti ja sanoo houreissaan: ”Terveisiä isälle!” Bro päättää viedä terveiset perille. Hän saa lääkärin auttamaan itseään pääsemään leiriin vankina.

Bro perustelee ratkaisuaan Jeesuksen seuraamisella: tämäkin menisi kurjimpien luo. Seurauksia hän ei pelkää: ”Oppilaalle riittäköön se, että hänelle käy samoin kuin hänen mestarilleen.” Hän kieltää haluavansa pyhimykseksi tai parantaa tiliään: ”tahdon vain saada rauhan omalletunnolleni.” ”Minulla ei ole velottavana mitään, vain suoritettavana yhteinen lasku…”

Hän kehottaa lääkäriä katsomaan takkiaan: ”Elämäni on yhtä arvoton kuin se. Yhtä likainen ja reikiä täynnä. Enkö saa heittää sitä rääsyä edes ainoaan puhdistavaan tuleen? – – Tässä minulla on lopultakin mahdollisuus sovittaa mitä olen rikkonut ja kenties lohduttaa jotakuta.”

Tytön isä ja koston kierteen katkaiseminen

Kun vankien joukossa olevalta Brolta kysytään nimeä, hän vastaa: ”Olen ihminen”. Leirissä häntä kutsutaan Pikku-Jeesukseksi.

Bro hakeutuu samaan vankiryhmään johon tytön isä kuuluu. Tämä on ”hyvin jokapäiväinen ihminen, hänessä oli herrasväen kuskin arvokkuutta, mutta hänessä näytti nyt piilevän viha, joka oli juurtunut syvälle hänen yksinkertaiseen olemukseensa”.

Kun Bro ja isä odottavat yhdessä tietoa siitä, mihin tytön sairaus johtaa, Bro kysyy: ”Tuo tyttösi…odotatko häntä itseään vai hänen ruokakääröään?” Isä vastaa: ”sitä minäkin usein kyselen itseltäni.”

Isä kertoo ettei tiedä, onko tyttö hänen. Hän kertoo palvellessaan kuskina Ristan kartanossa. Isäntä tarjosi hänelle vaimoksi kaunista karjapiikaa, jonka oli tehnyt raskaaksi, ja lupasi kaksinkertaistaa palkan. Lapsi kuoli syntyessä mutta kaksinkertainen palkka jäi. Vaimo oli ahkera eikä tässä ollut muutakaan vikaa. Mutta eräänä yönä kuski näki vaimonsa hiipivän pois isännän makuuhuoneesta. Isäntä tarjosi kuskille jälleen rahaa, mutta kuski otti lopputilin ja muutti pois. Pari sai viisi lasta, joista vanhin oli tyttö, joka syntyi puoli vuotta muuton jälkeen. Isä ei tiedä onko tyttö hänen, uskoo että tämä on isännän siittämä.

Bro sanoo: ”Eihän sinun tarvitse tietääkään. Lapsi on tehnyt sinut isäkseen. Sen sinä ainakin tiedät.”

Kapinan aikana tytön isä kertoo menneensä muiden punakaartilaisten kanssa kartanoon, mutta kun herra oli kadonnut, hän rikkoi vuoteen.

Bro ehdottaa isälle näkökulman vaihdosta: ”Mutta ajattelehan…jos asianlaita onkin niin kuin luulet…jos saat kiittää sitä sänkyä parhaasta lapsestasi?”

Bro muistuttaa myös, ”että maailma on täynnä vääriä ketjuja. Ne ulottuvat elämästä elämään, teosta tekoon, ne kiertyvät ympärillemme ja tukehduttavat meidät ja tekevät meidät vangeiksi. Jokainen rengas niissä synnyttää heti uuden renkaan, ne kasvavat äärettömiksi kirouksen ketjuiksi, ja renkaitten nimenä on syyllisyys, viha, kosto…Eikö ihmisen asiana täällä elämässä ole tehdä loppu vankiketjusta?”

Kun isä kysyy ”Kuinka siitä tehdään loppu?” Bro vastaa: ”Se katkaistaan. On olemassa kirves, joka on maailman pehmein, mutta samalla terävin. Sen nimi on anteeksiantamus. Vapahtajamme antoi sen aseen käsiimme.”

Mutta isä ei ”voi antaa anteeksi sille ihmiselle [jonka kanssa hänen vaimonsa oli maannut]. Nyt kai hän on yksi pyöveleistämme ja tuomitsee meitä.” Bro kertoo, että isän vihaama mies on kuollut, ja paljastaa että kyseessä on hänen veljensä.

Vihdoin tyttö tulee ja heittää isälle ruokapaketin. Bro kysyessä ”Nyt sinä kai annat anteeksi?” isä nyökkää.

Huomattakoon, että toisin kuin kaikilla muilla henkilöillä tytöllä ja tämän isällä ei ole nimeä. Siksi he tuntuvat abstraktioilla, jotka ovat olemassa ennen kaikkea Bron kehitystä varten. Tyttö muistuttaa melkein enkeliä, sillä hänen rakkautensa isään on pyyteetöntä. Nimenomaan hän vaikuttaa ratkaisevasti sekä Brohon että isään.

Sijaisuhri

Yksi vangeista on tuomittu kaksoismurhasta kuolemaan, mutta kadonnut leiristä. Vänrikki päättää omin päin, että tilalle tulee yksi samasta ryhmästä, jossa Bro ja isä ovat. Suoritetaan arvonta tikuilla, jossa arvonnan järjestävä vanki huijaa omaksi edukseen mutta Bro hävitäkseen ja pelastaakseen tytön isän.

Bron jäähyväissanat isälle kuuluvat: Älkää kostako puolestani. Älkää milloinkaan kostako!”

Lääkäri Ceder tunnistaa Bron teloitettujen joukosta ja haluaisi pelastaa tämän ilmoittamalla tämän henkilöllisyyden, mutta tottelee lopulta Bron kieltoa ajatellen: ”Kun ihminen sielustaan ja sydämestään rukoilee saada kuolla ja esittää niin järkkymättömän perusteen…ja kun muussa tapauksessa joku toinen olisi saattanut kuolla…”

Bro lähettää lääkärin kautta terveiset Hastigille: ”sanokaa, että kärsimys on pahinta katselijalle. Se ei ole niin käsittämätöntä, kunhan vain itse on kestänyt sen.”

Jälkeenpäin lääkäri kertoo totuuden komendantille: ”Ei, hän [Bro] ei rikkonut sanaansa. Hän ei paennut täältä ulos. Hän pakeni sisäänpäin.”

Komendantin ajattelee luonteensa mukaisesti vain sitä, ettei ulkonainen kuva tärvelly: ”Jos se on totta, niin asia on vaiennettava, ehdottomasti. Muuten tulee skandaali.”

Tähän lääkäri toteaa: ”Sellaiset ihmiset kuin hän aiheuttavat täällä maan päällä aina skandaaleja. Mutta ehkäpä…niin, kukapa sen tietää…” Bro on siis ainakin havahduttanut lääkärin maailmankatsomusta.

Arvio

Kirjailijan alkulause, että kyse on kärsimyksestä yleensä, tuntui aikoinaan väistelyltä, mutta nykyään, kun vuoden 1918 leirejä on tutkittu ja niistä on myös tehty realistisia fiktiivisiä kuvauksia, romaania voi lukea juuri näin.

Mies ja hänen romaaninsa ja siitä tehdyn Toivo Särkän ohjaaman elokuvan 1918 – mies ja hänen omatuntonsa voima on muualla: päähenkilö Bron ratkaisu tekee edelleen vaikutuksen.

Tietenkin voi sanoa, ettei tällainen henkilökohtainen uhraus muuttanut kokonaistilannetta Viaporin leirissä. Juutalainen sanonta kuuluu kuitenkin: ”Se, joka pelastaa yhden ihmisen hengen, pelastaa koko maailman.”

Olen käsitellyt enemmän Bron ratkaisua Sally Salmisen romaania Hiekalle rakennettu käsittelevän blogiartikkelini lopussa.

Kirjallisuutta

Salminen, Johannes: Jarl Hemmer. En studie i liv och diktning 1893-1931. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland nr. 354. Svenska litteratursällskapets i Finland förlag 1955.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.