Lasse Raustela: Taivaansavut

Lasse Raustelan nuortenkirjasarja kuvaa turkulaisten veljesten vaiheita sota-aikana. Ensimmäinen osa Taivansavut ilmestyi 1979 ja osoittaa omalta osaltaan, että ”suomettumisen” vaikutuksia on suuresti liioiteltu: kyllä sodista sai puhua ja kirjoittaa.

raustela-taivaansavut

Päähenkilö on Talvelan perheen esikoinen Esko, joka vuoden alussa 1939 täyttää 16 vuotta. Hän on odottanut kiihkeästi syntymäpäivää, sillä upseeri-isä ei ole ennen sitä antanut lupaa liittyä suojeluskuntapoikiin. Saman ratkaisun tekee paras ystävä Hannes työläisisänsä vastustuksesta huolimatta.

Jengisodasta sotaan

Pojat saavat melko vapaasti toteuttaa seikkailun tarvettaan, johon kuuluvat myös tappelut. Eskolla on koulussa ylemmällä luokalla oleva, työläiskaupunginosa Raunistulasta kotoisin oleva kiusanhenki Immonen.

Voisi väittää, että jengisodassa valmistaudutaan – Ferenc Molnárin klassikon Koulupoikia tapaan – oikeaan sotaan. Reagointitapa on ainakin sama: sitä mikä on meidän, eivät vieraat saa ottaa.

Yhtä hyvin voi kuitenkin sanoa, että jengisodissa pojat kertaavat ihmiskunnan historian heimovaihetta. Rakastuttuaan aiempiin verivihollisiin kuuluvaan Museomäen Marjaan Esko ehdottaa oman puolensa nuoremmille pojille sovintoa. Vartuttuaan pojasta nuorukaiseksi hän ottaa samaistumiskohteekseen Turun ja koko Suomen.

Talvisodan aikana entiset luokkarajat kaatuvat. Eskoa kiusannut Immonen ilmoittautuu vapaaehtoisena rintamalle sen jälkeen kun hänen työläisisänsä on kaatunut.

Saman prosessin jatkumisesta näkyy merkkejä jo sodan aikana: Eskon ihastus, ilmavalvonnassa työskentelevä Marja näkee alas ammutussa neuvostolentäjässä ihmisen. Sodan jälkeen isä Talvela uskoo sodan jälkeen Vahdinvaihto rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuuteen entisen vihollisen kanssa.

Toisaalta suomalaisten mielipiteet jakautuvat välirauhan aikana (Isonkallion varjo), jatkosodassa (Palavat yöt) ja sodan jälkeen (Vahdinvaihto).

Miten pojista tuli ennen miehiä

Sodan lisäksi sarjassa kuvataan poikien kasvamista miehiksi. Miehekkyyteen kuuluvat tietyt käsitykset toisaalta kunniasta, reilusta pelistä ja rohkeudesta sekä niiden vastakohdista raukkamaisuudesta, toisaalta ahkeruudesta, auttavaisuudesta, luotettavuudesta ja vastuunkannosta. Myös ajuri Suominen, entinen punakaartilainen, on niistä pohjimmiltaan samaa mieltä.

Sekä ajan kasvatukseen että lasten keskinäisiin suhteisiin kuuluu olennaisena osana kiusaaminen. Aikuistumisen kääntöpuolena on näet ”lapsellisuudesta” luopuminen.

Ainakin jälkikäteen katsoen ”hyvä” auktoriteetti ”kiusaa” provosoidakseen vastustusta. Hän on myös valmis tunnustamana nuoren kasvaneen itsenäisyyden arvoiseksi – kurin alaisuudesta itsekuriin – ja osoittamaan tälle luottamusta ja uskomaan tälle vastuuta. Näin toimii Talvelan perheen isä nuorimman poikansa Martin suhteen Vahdinvaihdossa.

Huono auktoriteetti sen sijaan tahtoo vain nujertaa. Auktoriteettien ehdoton valta-asema mahdollistaa vallan väärinkäytön esimerkiksi koulussa. Fretun erikoisalana on naurattaa luokkaa jonkun oppilaan kustannuksella tai nolata tämä suoraan tyyliin ”sinusta ei koskaan tule mitään”.

Myös koululaisten keskinäinen kiusaaminen on kahtalaista. Se on toisaalta tyttöjen keino tehdä aloite: sen avulla Marja herättää Eskon huomion.

Toisaalta kiusaaminen on perinne, jolla yläluokkalaiset kostavat nuoremmilleen aikoinaan kokemansa nöyryytykset. Martin ”nahkapesussa” pää painetaan kusikuljuun.

Nahkakaste paljastaa tärkeän eron esikoinen ja pikkuveljen välillä: siinä missä Esko on lyönyt ja tapellut ylivoimaa vastaan ja sylkenyt silmille, Martti pyytää apua isoltaveljeltä, joka kulkee kylmästi ohi.

Vaikka Eskon kieltäytyminen auttamasta hävettää häntä itseäänkin, Raustelan sarjassa ratkaisu ongelmiin ei ole – kuten nykyisin suositellaan – kertominen aikuisille ja vetoaminen näiden apuun. Jokaisen on itse kasvettava ratkaisemaan ongelmansa.

Sotaintoinen Esko vastaa huutoonsa

Vanhimpana Esko on tottunut vastuuseen ja hänelle annetaan sitä. YH:n aikana hän vie nuoremmat sisaruksensa turvaan sukulaistaloon. Pimennyksen aikana hän ei ole varma, ovatko he oikealla tiellä, mutta ei voi näyttää nuoremmille epävarmuuttaan.

Esko ei vain vastaa aikuisten odotuksiin vaan hän haluaa ylittää ne. Hän on aina tavoittelemassa jotakin enempää mitä hänellä on – aikuisuutta, kunniaa, valtaa. Hän haluaa olla sankari. Talvisodan aikana hän joutuu ilmatorjunnassa kohtamaan jotain aivan muuta: pelkoa ja kauhua, vieraiden kuoleman ja lopulta parhaan ystävän Hanneksen kuoleman.

Eskossa on monia niistä ominaisuuksista, joita myöhempi aika on vieroksunut: poliittista sokeutta, mustavalkoista ajattelua ja sotainnostusta. Muistan erään arvostelijan suhtautuneen Eskoon ylemmyydentuntoisesti, kun tämä anoo vapaaehtoiseksi rintamalle ja uhoaa, että hän ei jättäisi kylää. Ei talon taloa. Ei edes pahaisinta latoa ja tuuminen, ettei poikaparka tiedä, mitä sota on.

Todellisuudessa nykyaikainen arvostelija ei sitä tiennyt.

Niin oikein kuin sodan tuomitseminen eettisillä perusteilla sinänsä onkin, se voi johtaa itsesensuuriin sodan kuvauksessa, siihen että uskotaan tiedettävän ennalta, millainen sota on, ja torjutaan mielestä osa niistä tunteista, joita sota herättää.

Ei ihminen, joka kokee joutuneensa epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan kohteeksi, pysty historiantutkimuksen ja jälkimaailman objektiivisuuteen vaan normaali reaktio on suuttumus ja uhma. Neuvostoliittolainen komsolnuori tunsi saksalaisten hyökätessä vaistomaisesti samaa kuin amerikkalainen collegenuori Pearl Harborin aikoina tai Esko talvisodan syttyessä.

Eskon hymyilyttävä koulupojan lupaus olla peräytymättä hymyilyttää, mutta viisi vuotta myöhemmin 21-vuotias tykistön vänrikki Esko kaatuu Palavissa öissä pysäyttäessään vihollisen etenemisen Ihantalassa 1944.

Paraskaan analyysi, oikeimmatkaan mielipiteet eivät ole sota-aikana niin tärkeitä kuin konkreettiset teot.

lasse raustela

Kirjailijasta

Lasse Raustela on syntynyt 1932 eli hän ehti juuri aloittaa koulunkäynnin 1939, kun talvisota syttyi.

Raustelan päätyö on kuusiosainen nuortenromaanisarja Taivaansavut. Ensimmäinen osa Taivaansavut (1979) kuvaa talvisotaa, Isonkallion varjo (1982) välirauhaa, Mikkolanmäki ampuu (1982) ja Myrskynsilmä (1983) ja Palavat yöt (1984) jatkosotaa ja Vahdinvaihto (1989) asekätkentää.

Aiheesta aiemmin kirjoitettua

Katkelma sarjan viimeisestä osasta Vahdinvaihto löytyy Verkkarista 4/2015.

Olen kirjoittanut sarjasta artikkelin Suomalainen sankari lastenkulttuurilehti Tyyris tylleröön 1/1992.

Nuortenkirjoja sodan varjossa esitellään Nuortenkirja-instituutin sivulla