Per-Erik Lönnforsin näytelmä Mannerheim – mannen och myten osoittaa, että faktojen ei tarvitse rajoittaa historiallista fiktiota. Se toimii toisella, syvemmällä tasolla.
Mannerheim vs. päämajan upseerit
Näytelmän ensimmäinen näytös sijoittuu Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivään ja Hitlerin vierailuun Immolasssa 4. kesäkuuta 1942.
Samoin kuin Ilmari Turjan näytelmässä Päämajassa, marsalkka ei ole alkuun näyttämöllä. Ylipäälliköstä saadaan kuitenkin jo alustava käsitys sen perusteella, miten päämajan kenraalit Airo ja Heinrichs sekä tiedustelupäällikkö, eversti Aladár Paasonen käyttäytyvät aamiaisella hotelli Kalevassa.
Upseerit kilpailevat keskenään ja piikittelevät toisiaan. Tarjoilija Taru Stenvall tulkitsee, että ilman marsalkkaa – ja tätä kohtaan tunnettua pelkoa – he kävisivät toistensa kimppuun.
Taru Stenvall todella työskenteli päämajassa ja on muistellut sota-aikaa ja henkilöitä kirjoissaan.
Lönnforsin lähteenä päämajan henkilöristiriidoista on Lasse Laaksosen tutkimus Eripuraa ja arvovaltaa.
Näytelmä on muuten ruotsinkielinen, mutta Airo puhuu suomea. Syynä ei ole suinkaan aitosuomalainen periaate, vaan hänet on kerran nolattu huonon ruotsin taidon takia, kun hän on käyttänyt sanaa gris (porsas) sanan kris (kriisi) sijasta.
Yleensä on tapana pilailla Mannerheimin huonolla suomen kielen taidolla.
Jo tässä vaiheessa luodaan näytelmän ensimmäinen kolmio: päämajan korkeat upseerit – Hitler – Mannerheim. Upseerit uskovat Saksan voittoon, haluavat Suomen hyökkäävän Sorokkaan ja ihmettelevät, miksi Mannerheim epäröi. Heinrichs varovaisimpana haluaisi odottaa, että Saksa hyökkää ensin.
Sotilaspalvelija Stolt
Mannerheimin uusi sotilaspalvelija Konrad Stolt edustaa tavallista sotilasta, johon Mannerheimilla on läheinen, isällinen yhteys.
Tätä yhteyttä symboloi se, että Mannerheimia esitti Svenska teaternissa Tom Wentzell ja Stoltia hänen poikansa Carl Gustaf Wentzel.
Lönnforsilla oli Stoltille useita esikuvia. Ensinnäkin eno Ragnar Lindström, joka kaatui Rukajärvellä elokuussa 1944 – Lönnforsin mielestä turhaan, koska sota oli käytännössä ratkaistu.
Toinen esikuva on Homeroksen Ilias-teoksessa kuvaama Hektor, jolle vaimo sanoo: ”Rohkeutesi ottaa minulta hengen. Et sääli pientä lastasi etkä minua josta kohta tulee leski.”
Kolmas esikuva on Mannerheimin oikea sotilaspalvelija Einar From, joka anoi pääsyä rintamalle ja kaatui siellä pian. Fromin tytär Synnöve From on julkaissut isästään kirjan nimeltä Missä on From?
Näytelmän teemaan liittyy, että alussa lauletaan Runebergin Sotilaspoika. Lönnfors muistelee tunnelman olleen Svenska teaternissa sellainen, että aikuiset miehet tulivat katsomosta kostein silmin.
Hitlerin vierailu
Päämajassa odotetaan Hitlerin vierailua. Radisti Tahvanaisella on sanoma, jonka hän haluaa kertoa vain Mannerheimille. He puhuvat toveri Ivanovitsista, joka on tosiasiassa Stalin.
Katsojilta edellytetään paljon: Mannerheim ei voi puhua muille henkilöille suoraan ja Tahvanaisellekin hän puhuu verhotusti. Vaikka muut henkilöiden yrittävät vaikuttaa marsalkkaan, suurin kamppailu käydään tämän omassa mielessä.
Tahvanainen välittää Stalinin viestin: ilman asetoimituksia Murmanskin kautta puna-armeija on eristyksissä. Näin on luotu toinen, salainen kolmio: Mannerheim – Hitler – Stalin.
Presidentti Ryti saapuu vaimoineen onnittelemaan marsalkkaa. Ryti uskoo Saksan voittoon ja kehottaa Mannerheimia jatkamaan hyökkäystä, niinhän oli sovittu heidän kesken 1941. Ensimmäiseen kolmioon voidaan nyt liittää myös Ryti. Eli Ryti ja upseerit – Hitler – Mannerheim.
Mannerheim lupaa hyökätä kolmella ehdolla, jotka kaikki edellyttävät ensin Saksan toimintaa. Ilmeistä on, ettei Mannerheim usko Saksan voivan noita ehtoja täyttää. Kyseessä on presidentti Kekkosen aikanaan neuvostosuhteissa käyttämä ”kyllä mutta”, joka tosiasiassa tarkoittaa ”ei”.
Hitler saapuu ja tulee Rytin kanssa hyvin toimeen. Molemmat uskovat perustavansa päätöksensä faktoihin. Tämä käsitys näyttäytyy ironisina, kun he vertailevat horoskooppimerkkejään. Ryti tulkitsee Mannerheimin horoskooppimerkin, kaksosten, kertovan kaksinaisesta luonteesta.
Näytöksen lopussa Mannerheim lähettää Tahvanaisen kautta Stalinille viestin, että hän ei korjaa satoa, ennen kuin se kypsyy – siis Suomi ei hyökkää, jos Saksa ei ensin onnistu hyökkäyksessään.
Saappaiden symboliikka
Sotilaspalvelija Stoltin tehtävänä on mm. kiillottaa marsalkan saappaat.
Saappailla on myös symbolinen merkitys. Mannerheim viittaa Kremlissä oleviin Pietari Suuren saappaisiin ja sanoo Suomen olevan Pietarin saappaan alla sen jälkeen, kun Pietarin kaupunki perustettiin 1703. Airo on aiemmin piikitellyt Heinrichsin nuolevan Mannerheimin saappaita.
Hitlerin vierailun jälkeen Mannerheim kysyy Stoltilta tämän saappaista. Stoltin mielestä ne ovat häpeäksi kiillottajalleen.
Fiktio ja historiantutkimus
Mannerheim – mannen och myten osoittaa, että fiktiossa voi käyttää myös sellaista materiaalia, jonka historiankirjoitus on osoittanut paikkansa pitämättömäksi.
Idea Mannerheimin ja Stalinin salaisesta yhteydestä perustuu Vilho Tahvaisen teokseen Erikoistehtävä. Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1945.
Tahvanaisen kirjaa eivät tutkijat ole pitäneet vakavasti otettavana, koska mikään muu tieto ei sitä tue. Yleensä salaisista ja tuhotuista dokumenteistakin jää jälkiä muihin dokumentteihin.
Sankarin matka
Tahvanaisen paikkansa pitämättömän kirjan hyväksikäytöstä ei ole väliä. Ei myöskään siitä ettei Mannerheim ja tuskin kukaan muukaan suomalainen sotilas- tai siviilijohtaja historiallisessa todellisuudessa enää 1942 pohtinut hyökkäyksen jatkamista. Eikä siitä ettei Hitler vieraillessaan Mannerheimin syntymäpäivillä esittänyt poliittisia vaatimuksia.
Näytelmän ydin on syvemmällä tasolla.
Lönnfors kertoo huomanneensa näytelmän jo valmistuttua, että se noudatti David Mametin teosta Three Uses of the Knife. On the Nature and Purpose of Drama.
Mametin mielestä ”Teatteri käsittelee sankarin matkaa. Sankarit ja sankarittaret ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät anna periksi viettelyksille. Sankarin tarina käsittelee henkilöä, joka selviytyy koettelemuksista, jota ei ole itse valinnut.”
Näytelmässä Mannerheimin tehtävä on Lönnforsin mukaan pelastaa Suomi. Kiusaus on antaa perille Hitlerin houkutuksille hyökätä Leningradiin tai katkaista Murmanskin rata.
Kuten marsalkka Rytille sanoo, mitään hän ei toivo enempää kuin bolsevismin kukistumista. Vastavoimana on Mannerheimin realismi – sen tajuaminen, ettei Venäjää voi hävittää.
Puna-armeijan suurhyökkäys 1944
Toinen näytös tapahtuu juhannuksena 1944, jolloin puna-armeijan suurhyökkäys on murtanut jo kaksi suomalaisten puolustuslinjaa ja Viipuri on menetetty.
Airon ja Mannerheimin keskustelusta käy kuitenkin ilmi, että kaikki on mennyt niin kuin he ovat etukäteen ounastelleet. Nyt on tullut oikea hetki siirtää reservit Itä-Karjalasta Kannakselle. Tarvitaan kuitenkin aseita.
Ryti saapuu tapaamaan Mannerheimia. Hän haluaa suostua Neuvostoliiton antautumisvaatimukseen ja pyytää Mannerheimia presidentiksi. Mannerheim vastaa, että poliitikot hoitakoot omat tehtävänsä. Hänellä on sota johdettavana. Saksa voi hyökätä Suomeen Virosta käsin.
Mannerheim keskustelee sotilaspalvelijansa Stoltin kanssa, joka on pyytänyt siirtoa rintamalle. Marsalkka vastustelee ensin, mutta suostuu sitten. Samalla hän pohtii, ettei Suomen pidä menetellä kuin Karthago – siis tuhoutua. Suomi on pieni kansa, suurilla kansoilla ei tätä pelkoa ole.
Päämajan aiemmin intoilevat upseerit ovat nyt heilahtaneet tunneskaalan toiseen päähän, syvään pessimismiin. Illanistujaisissa he laulavat Kusessa ollaan, jossa keskinäinen piikittely jatkuu mutta Mannerheimkin saa osansa: ”Kun Mannerheimi ratsasti ratsullaan / Ja Hitleri pyyhkäisi persettään, / Niin Staalin se moskovassa (sic) nauroi vaan / Kusessa ollaan, kusessa ollaan.”
Marsalkan sukulainen, lihava ja koominen eversti Bruncrona kertoo, että Mannerheimista tuli Venäjällä opportunisti, joka siirtää aina syyn pois itseltään. ”Hän on kettu leijonan nahassa”, liehittelee kansaa mutta todellisuuksia käyttää ihmisiä hyväkseen. Muille käy huonosti, jos he satsaavat väärään hevoseen, mutta Mannerheim vaihtaa hevosta.
Upseerit pystyvät kuitenkin hoitamaan työnsä. Paasonen arvelee, että puna-armeija tarvitsee joukkojaan pian etelässä. Kaiken varalta Mannerheim käskee varastoimaan aseita sissisotaa varten ja siirtämään tiedustelumateriaalin ulkomaille.
Lönnfors vs. Turja ja Haavikko
Mannerheimin ratkaisuja jatkosodan aikana ovat käsitelleet myös Ilmari Turjan näytelmän Päämajassa lisäksi Paavo Haavikon näytelmissä Airo ja Brita sekä Hitlerin sateenvarjo.
Näytelmiä yhdistää se, että kaikissa Mannerheim simputtaa kenraaleitaan.
Turja halusi painottaa Mannerheimin epäonnistumisia ja esittää sankarina kenraali Airon. Haavikolle ja Lönnforsille sodan johtamiseen ei riitä se, että Airo osaa suunnitella onnistuneita operaatioita, sillä tältä puuttuu kyky nähdä niiden poliittiset seuraukset.
Siinä missä Haavikon Airo on väärässä sekä 1941 että 1944, Lönnforsin Airo on väärässä 1941 mutta 1944 hän hoitaa tehtävänsä kunnolla.
Suurin ero Haavikkoon on siinä, että Haavikon marsalkka yrittää opettaa upseereitaan, mutta Lönnforsin Mannerheim pitää tilannearvionsa ja aikeensa itsellään. Hän toimii jo kokonaan toisella, myyttisellä tasolla.
Sankari epäilee itseään
Lönnforsin mielestä toinen näytös kuvaa Mamet’n teorian mukaisesti hetkeä, jolloin sankari epäilee itseään ja toivoo, ettei retkeä olisi koskaan aloitettu.
Tästä epäilystä nähdään Lönnforsin näytelmässä vain vilaus. Keskustellessaan sotilaspalvelijansa Stoltin kanssa marsalkka toteaa, että tällä on sentään poika, mutta hänellä ei ole mitään. Kunniakin viedään, jos puna-armeija miehittää Suomen.
Lönnfors sanoo myös, että sankari saapuu ”lopullisen päämäärän taistelutantereella, jolloin ensimmäinen tavoite muuttuu korkeammaksi päämääräksi ja kamppailun todellinen luonne paljastuu.” Sankari voi siinä tuossa kamppailussa turvata vain itseensä.
Itse asiassa perimmäinen tavoite on muuttunut jo näytelmän ensimmäisessä näytöksessä, jossa Mannerheim kieltäytyy jatkamasta hyökkäystä.
Sanallisesti marsalkan motiivi tulee ilmi, kun presidentin rouva Gerda Ryti sanoo unelman Itä-Karjalasta täyttyneen. Marsalkka vastaa, että hänen päämääränsä on Suomen kansan eloonjääminen.
Ryti vs. Mannerheim
Kolmannessa näytöksessä Ryti saapuu uudelleen päämajaan ja kertoo Saksan ulkoministeri Ribbentropin vaativan sitoumusta, ettei Suomi tee erillisrauhaa. Muuten tarvittavia aseita ei saada.
Mannerheim pakottaa Rytin allekirjoittamaan yksin Ribbentrop-sopimuksen, vaikka Ryti valittaa, että se vie häneltä kunnian.
Mannerheim kertoo alkaneensa epäillä jo silloin, kun saksalaiset eivät onnistuneet valloittamaan Leningradia ja muuttivat strategiansa valloituksesta piiritykseksi. Lopullisen päätöksensä hän kertoo syntyneen, koska Hitlerin saappaat olivat niin huonosti kiillotetut. Eihän sellaiseen mieheen voinut luottaa suuremmissakaan asioissa!
Mannerheim paljastaa viimein Rytille sopimuksensa Stalinin kanssa. Tällainen olisi sota-aikana maanpetos jopa ylipäällikön kohdalla, kun siitä ei ole sovittu presidentin kanssa, joka perustuslain mukaan johtaa Suomen ulkopolitiikkaa.
Asia sivuutetaan kuitenkin näytelmässä tyystin. Keskeistä on, että Mannerheim on toiminut pitkällä tähtäimellä viisaasti Suomen pelastamiseksi.
Suurhyökkäys on Mannerheimin mielestä Neuvostoliiton nuhtelu Suomelle, kun se ei ole aiemmin suostunut rauhaan. Viipurin menetys saa suomalaiset vihdoin rauhan kannalle. Ryti ei ole uskonut Mannerheimia, koska ei ole tajunnut, ettei sota perustu laskelmiin vaan sattumaan ja ihmisten tekoihin.
Ryti syyttää Mannerheimia kovaksi ja pahaksi. Mannerheimin vastaus kuuluu: ”Ihmisen, joka valitsee tehtäväkseen olla hyvä, tuhoaa maailman pahuus. Siksi hänen täytyy oppia olla olematta hyvä ja käyttää tätä kykyä tai olla käyttämättä, tarpeen mukaan.”
”Jos on valittava moraalin ja maansa välillä, pitää uhrata moraali.”
Kekkonen olisi epäilemättä allekirjoittanut nämä machiavellimäiset periaatteet. Oli suurvalta mikä tahansa, pienen valtion keinot selviytyä ovat samat.
Sankaruuden hinta
Lönnforsin mielestä Mannerheimista tulee traaginen sankari ja hän vertaa tätä Odysseukseen. Odysseus ei kylläkään ollut traaginen vaan neuvokas ja ovela sankari.
Mutta yhteistä on, että Odysseus purjehtii Skyllan ja Kharybriksen lävitse ja Mannerheimin pitää pystyä luotsaamaan Suomi Hitlerin ja Stalinin välitse. Samalla tavoin kuin Odysseus uhraa kuusi miestä, Mannerheim uhraa tuhansia sotilaita ja Risto Rydin.
Syvemmin katsoen Mannerheim uhraa Suomen pelastamiseksi myös oman sielunsa.
Kirjailijasta ja näytelmän synnystä
Per-Erik Lönnfors on syntynyt 1935.
Lönnfors ryhtyi kaunokirjailijaksi vasta myöhemmällä iällä. Sitä ennen hän loi uran ulkoministeriössä ja mm. Hufvudstadstadsbladetin päätoimittajana.
Näytelmänsä Mannerheim – mannen och myten synnystä Lönnfors on kertonut ensin käsiohjelmassa ja sitten muistelmiensa kolmannessa osassa Vändpunkter. Mitt liv som drama (2010).
Lönnforsin näytelmä Svart och vitt oli esitetty Svenska teaternissa. Sven Sid keksi idea, että Lönnfors kirjoittaisi Svenskaniin näytelmän Mannerheimista. Sid myös ohjasi näytelmän, jota esitettiin 2007-8.
Loppuvaiheessa Lönnfors oleskeli viikon Kyproksella näyttelijä ja teatterinjohtaja Johan Storgårdin kanssa. Siellä näytelmä muuttui eeppisestä kertomuksesta draamaksi.
Lönnfors kertoo käsitelleensä keskushenkilöitä klassista luonnetyypin pohjalta. Monet repliikit lainattiin suoraan Mannerheimia koskevista anekdooteista.
Storgård ei Lönnforsin mielestä ymmärtänyt, että Mannerheim oli tietyissä suhteissa hänen oma kuvansa: yhteistä oli tahdonvoima, narsismi, tuloksiin orientoituminen, suosikkijärjestelmä, tunnekylmyys, vallanhalu ja ryhmätyön halveksunta. Molemmat vihasivat tunneargumentteja.
Muita tietoja
Näytelmän traileri löytyy Youtubesta.
Runebergin Sotilaspoika: suomenkieliset sanat ja laulettuna Youtubessa.
Kirjallisuutta
From, Synnöve: Missä on From? Kenttäpostia Mannerheimin sotilaspalvelijalta 1938-1943. Minerva 2010.
Laaksonen, Lasse: Eripuraa ja arvovaltaa. Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminen. Täydennetty painos. Docendo 2014.
Lönnfors, Per-Erik: Vändpunkter, Mitt liv som drama. Söderström 2010.
Mamet, David: Three Uses of the Knife. On the Nature and Purpose of Drama. Columbia University Press cop. 1998.
Stenvall, Taru: Marski ja hänen ”hovinsa”. WSOY 1955.
Tahvanainen, Vilho: Erikoistehtävä. Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1945, 1971.
sotaromaanit 