Matti Rönkä: Eino

Sodasta palaava mies viivyttelee pihalla, vaikka tuvassa odottaa nuori vaimo. Matti Röngän romaani Eino koukuttaa heti.

ronka-eino

Kahdeksan dekkarin jälkeen Matti Rönkä kirjoitti ns. tavallisen romaanin. Eino (2015) kertoo sodasta paluun vaikeuksista.

Einon koti on Leppäkoskella Savossa, aika on marraskuu 1944. Eino on maalaistalosta, jonka pitoa hänen pitäisi kerran jatkaa. Vielä vanhemmat eivät ole luovuttaneet hänelle ohjia, ja isän kanssa huonot välit. Eino on nuorempaa ikäluokkaa, hän on mennyt rintamalle täydennysmiehenä.

Sodan aikana Eino on mennyt naimisiin Kertun kanssa, jota ei rakasta. Kyseessä on ns. pakkoavioliitto: ensimmäinen yhdyntä johti raskauteen. Vaikka Kertulle tuli keskenmeno ennen häitä, ne kuitenkin pidettiin.

Toinen syy, miksi ei Eino viihdy kotona, on sama, jolla Kalle Päätalo selitti jatkuvaa uskottomuuttaan Iijoki-sarjassa: nuoruus meni sodassa ja avioliittoon tuli mentyä ilman kunnon tutustumista. Einon entisen liikekumppanin leski selittää myöhemmin: ”Just saat ensimmäisen puvun ja pitäis alkaa riiata ja tyttölöissä kulkea ja katella kuka miellyttää. Mut kun tuli se pannahisen sota.”

Kolmas syy on sama kuin Kate Atkinsonin Hävityksen jumalan Teddyllä: sodassa elettiin ilman tulevaisuutta.

Näin Eino sanoo: ”Kesä tulisi, väkisin. / Sota-aikanakin talvi taittui, mutta siitä ei puhuttu, tulevasta. Viikon päähän ei uskaltanut toivoa, juhannuksia suunnitella. Se olisi tuntunut onnen kutsumiselta. Helpottavaakin se oli, olla ilman huomista ja huolta vailla. Oli vain tämä hetki, tänään ja nyt. / Nyt kesä on tulossa, ja minä näkisin sen, ilman taikauskoa ja temppuja. Oraan nousun, nurmen kasvun, pääsyn laitumiselle. Niistä olisi pitänyt iloita etukäteen, odottaa, toivoa. / Enkä minä osannut.”

Sukupolvien ristiriita

Romaanissa kuvataan myös Einon vanhuutta nykyaikana. Poika Jannella on ollut nuorena erimielisyyksiä isänsä. Senkin jälkeen välit ovat jääneet etäisiksi. Janne kuvaa isäänsä julmaksi: ”Heikkoutta se ei sietänyt. Vaikka onkin muita aina auttanut.”

Miniä ymmärtää appeaan paremmin: ”Aluksi luulin, että se on jotenkin vihainen tai tyly. Tyytymätön. Mutta se on vain Ukin perusilme. Tasapuolisesti tyytymätön. Myös itseensä.”

Jannen lopullinen arvio isästään kuuluu: ”Liikaa sanoa, että Ukki pakenee…mutta se vaan aina puuhaa ja tekee. Peittää itsensä. Äitisi sanoi joskus minusta hyvin. Että Ukki koettaa välttää pahantekoa. Muitten mielen pahoittamista. Ja sitten tekee kaksin verroin pahaa.”

Einolla oli tapana käyttää vähättelevästi nimitystä ”mökkiläinen”.  Sellainen saattoi olla sellainen, vaikka oli iso talo, jos oli yrittämätön ja saamaton. Toisaalta joku saattoi olla ”sananmukaisesti mökin mies ja kansandemokraatti mutta ei mökkiläinen”.  

Eino joutuu terveyskeskukseen aivoverenkiertohäiriön takia, joka aiheuttaa muistihäiriöitä. Lääkäri löytää hänen ruumistaan luodinjälkiä, vaikka haavoittumista ei kirjattu sodanaikaisiin papereihin.

Einolla ei ole ollut tapana puhua sodasta, vaikka hän oli kaukopartiomiehenä ja sai kunniamerkkejä.

Pojanpoika Joonas tulee paremmin toimeen isoisän kanssa kuin isänsä. Joonas löytää Einon kotoa Mauserin ja valokuvan nuoresta naisesta, joka omistuksen mukana on nimeltään Nasti.

Salaisuus jota Eino kantoi koko loppuelämän

Siviilielämään sopeutumaton Eino saa tilaisuuden päästä pois kotoa, kun hänen sodan aikainen komentajansa lähettää hänet Neuvostoliittoon erään länsimaan maksamalle tiedusteluretkelle. Eino joutui partion yllättämäksi, tappoi yhden puukolla, mutta joutui ammutuksi.

Syrjässä asuva Nasti pelastaa Einon ja hoitaa terveeksi. Heille syntyy suhde, vaikka Eino ei oikeastaan tee päätöstä, lähteä vai jäädä.

Rönkä ei ole kokonaan luopunut jännitysromaanin piirteistä. Tässäkin romaanissa tapahtuu rikos, jonka takia Eino joutuu lähtemään kohti Suomea.

Eino muistelee Nastia koko elämänsä. Kun vaimo Kerttu kieltäytyy seksistä pojan syntymän jälkeen, Einolla on muita naisia.

Miniän mielestä syy avioliiton epäonnistumiseen oli molemmissa. Eino oli Kertulle ”hankala”, mutta ”Tuntui että Kerttu ei antanutkaan Ukin olla sille kiltti.” 

Ei Eino kuitenkaan ole samanlainen kuin Lauri Törni, joka Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen teoksen Tuntematon Lauri Törni mukaan ei osannut muuta kuin sotia. Eino pärjää siviilissä ammatillisesti ja perustaa menestyvän kuljetusliikkeen.

Einon mietteitä sodasta

Eino on nuorempaa ikäluokkaa ja tuli rintanalle täydennysmiehenä. Esimies neuvoi, ”ettei pidä ajatella liikaa, eikä ainakaan miettiä ovatko ne ihmisiä. Sillä jos alkaa pitkään pohtia, niin vastaus napsahtaa omaan otsaan.”

Einon mielestä sodassa oli erilaisia miehiä: ”Kaikista ei siihen ollut. Tappohommaan.”

Yhdysvaltain armeijassa prikaatinkenraalina palvellut S.L.A. Marshall, jota Pohjonen ja Silvennoinen lainaavat Törni-kirjassaan, on todennut, että vain 15-20 prosenttia rintamasotilaista ”käytti henkilökohtaisia aseitaan tappaakseen, ampuakseen kohti vastustajaa. Muut ammuskelivat tähtäämättä, ilmaan tai eivät ampuneet lainkaan. Marshallin mukaan jokaista ampujaa kohti ympärillä oli aina useita miehiä, jotka puuhailivat muissa tehtävissä, huolehtivat haavoittuneista, toimittivat ammuksia tai viestejä, puhdistivat tai vaihtoivat osia käytössä kuumentuneisiin ja jumittuneisiin aseisiin. Näitä passiivisia sotilaita ei yleensä pidetty pelkureina. Vaikka he eivät osallistuneet tappamiseen, he saattoivat osoittaa suurta rohkeutta ja ylläpitää varsinaisten tappajien kykyä hoitaa omansa. Vallitsi luonteva työnjako. Voimien tasapaino vihollisen jalkaväkeen säilyi, koska vihollisen jalkaväki käyttäytyi aivan samalla tavoin.” 

Eino vertaa miehiä terästankoihin: ”Kovimmat eivät kestä. Ne napsahtavat poikki. Sitkeät ja ontot, ne ovat lujimpia. Sisus pitäisi valuttaa tyhjäksi. Tai voihan olla, että jos oikein kovasti uskoisi…Että jos olisi uskoa täynnä, niin kestäisi.”

Pohjonen ja Silvennoinen ottavat esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan Rokan esikuvan Viljami Pylkäksen, joka pystyi toimimaan tehokkaasti taistelussa, mutta joka myös tunnusti hinnan: ”Minua se aina kammotti enkä voinut olla ajattelematta, että sota on todella kauheata.”

Eino selviää sodasta olemalla ajattelematta. Ajatukset ja tunteet tulevat vasta jälkikäteen:

”Sota oli kauhea, mutta en minä sitä rintamalla miettinyt. En pelännyt, en arkaillut omia enkä kauhistellut vihollista. Ajattelin, että en minä kuole, vielä, sodassa. / Kuparinenkin selvisi hengissä, mutta pysyikö elossa? Se on eri juttu. / Sodassa hyvä mies on se, joka parhaiten pysty pahaa tekemään. Parhaiten tai pahiten? Sekin oli epäselvää vasta jälkikäteen. Ei siellä voinut eikä osannut miettiä. Ei tarvinnut. / Minä tein pahaa. Ensin sen ohitin, ihan vain välttämättömyytenä tai väistämättömästi minun kohdalleni sattuneena. Mutta myöhemmin mietin sitä monta kymmentä vuotta. Kun kaikki paha alkoi puikahdella ja ujua mieleen, reppuun kertynyt. Vaikka en minä reppua kantanut, siviilissä.”

Lopussa sovitus

Eino pystyy tekemään tiliä elämästään ja myöntää, miten hän oli vältellyt vastuun ottamista suhteessaan vaimoonsa. Hän neuvoo Joonasta tyttöystävän suhteen: ”Pidä siitä huolta. Kunnioita. Ja sano myös selvästi, jos et siitä tykkää. Ei pidä johtaa harhaan”.

Kaikkea Eino ei kuitenkaan halua kertoa pojalleen ja pojanpojalleen. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen: ”Minä tiedän teistä paljon mutta en kaikkea. Eikä minun kuulukaan tietää. Minä taas en voi itsestäni kaikkea kertoa. Enkä halua. Eivät kaikki minun asiani teille kuulu. Eivät ollenkaan.”

Lopussa Eino houreissaan uskoo, että tapaa haudan takana jo aiemmin menehtyneen Kertun, joka antaa hänelle anteeksi. Se ei kuitenkaan riitä: ”Vaan miten sitä pyytää anteeksi itseltään.”

Kaiken kaikkiaan Eino on kelpo lukuromaani siitä, miten sodan vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien taa.

Kirjailijasta

Matti Rönkä on syntynyt 1959 Kuusjärvellä.

Hän opiskeli toimittajaksi Sanoman toimittajakoulusta ja valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta.

Rönkä tunnetaan Ylen suosittuna uutistenlukijana.

Vuonna 2002 Rönkä julkaisi ensimmäisen dekkarinsa Tappajan näköinen mies. Päähenkilö inkerinsuomalainen paluumuuttaja Vihtori Kärppä, jonka kotimaisemat sijaitsivat Neuvosto-Karjalassa. Suomessa hän tekee kaikenlaista bisnestä harmaalla alueella. Entisiä sotilastiedustelun työtovereista osa on Venäjän turvallisuuspalvelussa, osa mafiassa.

Kolmas dekkari Ystävät kaukana (2005) sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon. Vuonna 2007 kirja sai myös Lasiavain-palkinnon, joka myönnetään parhaalle pohjoismaiselle dekkarille. Tähän mennessä Rönkä on ainoa suomalainen, joka on voittanut palkinnon.

Kirjallisuutta

Pohjonen, Juha & Silvennoinen, Oula: Tuntematon Lauri Törni. Otava 2013.

Einosta ovat kirjoittaneet mm. Annelin kirjoissa, Lukutuokan kulttuuriblogi, Amman lukuhetki, Kirja hyllyssä ja Kirsi-Maria.