Kalle Päätalo: Loimujen aika ja Ahdistettu maa

Kalle Päätalo kertoo omaelämäkerrallisessa Iijoki-sarjassa osittain samoista tapahtumista, jotka Myrskyssä Koillismaassa tapahtuvat hänen alter egolleen Kauko Sammalsuolle. Juuri sota-aikana tiet kuitenkin eroavat.

Vaikka Iijoki-sarja perustuu kirjailijan vaiheisiin, kutsun selvyyden sarjan minäkertojaa ja päähenkilöä Kalleksi ja kirjailijaa Päätaloksi.

Kauko joutuu rintamalle jo talvisodan aikana ja osallistuu jatkosotaan ja Lapin sotaan. Sen sijaan Kalle on talvisodan ajan sotilaskoulutuksessa, ja jatkosodassa hänen rintamakokemuksensa on lyhyt ja päättyy loukkaantumiseen.

Talvisotaa ja välirauhan 1940 kevättä kuvaava Ahdistettu maa (1977) etenee niin hitaasti, että se käsittää saman sivumäärän kuin Myrsky Koillismaassa (1963), joka kuvaa kaikki sotavuodet.

Myös valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä

Samoin kuin Koillismaa-sarjan toisen osan Selkosten kansan (1962) lopussa, Loimujen ajan (1976) lopussa kuvataan vuoden 1939 syksyä, ensin sotauutisia maailmalta ja sitten YH-kutsua ja ensimmäistä sotakuukautta.

Molemmissa romaaneissa käy ilmi, ettei syrjäseudullakaan eletä pussissa vaan seurataan maailman tapahtumia. Loimujen ajassa Kallelle kerrotaan kahden kesken myös valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä: linnoitustyöt ovat saattaneet ärsyttää venäläisiä, kun Leningrad on Rajajoelta vain kolmenkymmenen kilometriä päässä, ehkä joku kolmas valtio yrittää hyökätä kaupunkiin Suomen kautta.

Kai Hirvasnoro on huomannut, että vaikka sodan syttyminen sanoissa kielletään, monet sotilaat tekevät parannuksen. Tämä osoittaa, että he sisimmässään pelkäävät sotaa ja varautuvat siksi mahdollisuuteen, että kuolevat rintamalla.

Talvisodan alku

Puna-armeijan oppaina on rajan yli loikanneita suomalaisia. Tästä Kallen sukulainen Hiltu-Jakki saa aiheen huomauttaa, ettei työmiehiä olisi pitänyt pula-aikana pitää niin tiukilla, että he lähtivät rajan yli. Hyökkäys on kuitenkin tehnyt Hiltu-Jakistakin ”Talliinin” (Stalinin) vihollisen.

Kalle ja hänen Riitu-äitinsä eivät vihaa vihollista vaan säälivät, kun lehdet kertovat näiden paleltuvan joukoittain pakkasessa.

Kun vihollinen on kolmenkymmenen kilometrin päässä Alassalmella, siviilit evakuoidaan. Isä Hermanni osoittaa hänelle harvinaista hellämielisyyttä pyytäessään Kallea kertomaan evakuoinnista Riitulle varovasti, mutta äiti kertoo jo asian aavistaneensa.

Siinä missä Myrskyssä Kaukon nuoremmat sisarukset kyselevät päästäänkö ihan Ruotsiin, Loimujen ajassa Kallen nuoremmat sisarukset iloitsevat päästessään näkemään ”merimaita”. Molemmissa kohtauksissa äidin mieliala on toinen kuin lasten. Riitun mukaan edessä on lähtö ”mieron tielle”. Sanonnan traagisuuden tajuaa pohjia myöten, kun muistaa, että Riitu joutui lapsena huutolaiseksi ja että hänen piti miehensä sairastuttua henkisesti kerjätä perheelleen elantoa.

Kaukon tavoin Kalle ei ole vielä suorittanut asevelvollisuutta. Kauko työskentelee nuoremman veljensä Aukun kanssa lossilla, perheen isähän on kuollut. Loimujen ajassa Kalle määrätään isänsä kanssa lossille, jota pitää kaiken varalta pitää auki. Lisäksi rakennetaan jäätie.

Joulukuun lopussa Kalle ilmoittautuu Kaukon tavoin vapaaehtoisena armeijaan. Kalle saa määräyksen pioneeriksi Korialle.

Loimujen ajan loppu on vaikuttava: Kalle on kuvitellut esikoisromaaninsa lopussa kuvaavansa lähtöä kotiselkosista ja kehitellyt aiheesta monta erilaista versiota, mutta ei koskaan sellaista kuin todellisuudessa tapahtuu.

Oulussa ja junassa

Seuraavan osan Ahdistettu maa alussa Kalle on aluksi matkalla Oulun kautta Korialle. Matkatoverina on tuttu Toivo Räisänen.

Juodessaan oululaisessa kuppilassa korviketta Kalle panee merkille saman ilmiön, joka on tapahtunut jo syystalvella kotiselkosissa: ”Juuri naurun ja huumorin katoaminen oli synnyttänyt sisälleni painostavan, pahoja aavistuksia pukkivan mielialan. Olin kokenut ankeita aikoja kuten pulavuosina metsätyömailla, mutta milloinkaan eivät huumori ja nauru olleet kuolleet. Puolinälkäiset, mahastaan yhtiöön juuttuneet jätkät olivat silti iltapuhteita istuessaan kertoneet kaskuja ja remautelleet nauruja – jälkiruuaksi. Olin lapsesta asti kuullut sanottavan, että jos kämpässä ritsin reunalla istuva jätkä alkoi tuijottaa lapikkaittensa kärkiä, hänet löydettäisiin ennen pitkää vankasta oksasta narunjatkona. Ja näin tiesin myös usein käyneen.”  

Kaikki on Kallelle uutta, ja niinpä hän mokaa jo Oulun juna-asemalla, kun ei ymmärrä jonottaa lipunmyyntiin. Vaikka huumori onkin sodan takia loppunut selkosten miesten puheissa, Päätalon romaanista löytyy silloin tällöin päähenkilön tekojen aiheuttamaa komiikkaa.

Junamatka kuvataan yksityiskohtaisesti, koska sekin on Kallelle uutta. Kalle ja Toivo saavat aluksi istumapaikat, joiden vieressä seisova lihava mies valittelee olevansa sairas. Se ei saa toveruksia heltymään. Mutta kun he käyvät käymälässä, lihava mies valtaa röyhkeän omavaltaisesti heidän paikkansa. Hän vieläpä asettaa tavaransa viereensä ja vie näin täydessä vaunussa yhtään häpeämättä kaksi paikkaa. Mieheen eivät tehoa rykimisten kaltaiset hienovaraiset vihjaukset vaan hän syö runsaita eväitään. Kalle päättelee, ettei mies väitteistään huolimatta voi olla sairas, jos ruokahalu on tallella.

Sitten paikalle saapuu pohjalaismies, joka käy suoraan asiaan: ”Se on kaharen hengen penkki. Jos ei maharu kylykehen niin ota sylihisi…Nostat vaan reppusi hyllyylle!” Lihavan miehen ei auta kuin taipua, mutta pohjalaismies ei istukaan itse vaan tarjoaa paikan kumaralle vanhalle emännälle. Näin hän osoittaa olevansa luonteeltaan juuri päinvastainen kuin lihava mies, samalla kun hän on sekä puolensa pitämisessä että epäitsekkyydessä Kallea ja Toivoa edellä.

Samoin kuin Kauko, Kalle kuulee junassa erään Neuvostoliitolle myötämielisen miehen kertovan, että puna-armeija on edennyt jo Pudasjärvelle. Molemmat pystyvät oikaisemaan huhun, koska ovat juuri tulleet kyseisen rintaman läheltä.

Koulutus on samanlaista kuin rauhan aikana

Sen jälkeen kuvataan romaanin puoliväliin asti talvisodan aikaista pioneerien koulutusta Korialla. Toukokuussa ja syyskuussa palvelukseen astuneista ovat jääneet vain aliupseereiksi korotetut, joissa on erilaisia persoonallisuuksia.

Sodankin aikana koulutustavat ovat entisellään: suurin huomio on sellaisissa muodollisissa seikoossa kuin petaamisen viimeistelyssä ja sulkeisharjoituksissa.

Jonkin verran opetellaan pioneerien taitoja. Sitä haittaa se, etteivät aliupseeritkaan ole ehtineet saada riittävää koulutusta eikä heidän luontainen kätevyytensäkään ole kummoinen. Ammunnan harjoittelu jää olemattomaksi, koska aseita ei juurikaan ole.

Armeijan perinteiset tavat saavat romaanissa rankkaa arvostelua. Ylempien herroittelu ja alempien simputus jatkuu kasarmilla, vaikka Kalle on jo nähnyt, että rintamalle matkalle olevissa yksiköissä esimiehet eivät huuda eivätkä alaiset herroittele näitä. Hän alkaa ymmärtää, miksi hänen herkkä kaimansa ja paras ystävänsä oli tehnyt asevelvollisena ollessaan itsemurhan.

Paavo Rintalan romaaniparin Nahkapeitturien linjalla ensimmäisessä osassa junassa rintamalle matkaavat sotilaat santsaavat ruokaa, jota upseerit hylkivät. Sen sijaan Kalle pitää armeijan ruokaa ala-arvoisen huonona, vaikka on nuorena kokenut äärimmäisen köyhyyden. Tosin kerrotaan, että paremmat ruokatarpeet on viety rintamajoukoille, mutta ruoka on myös huonosti valmistettua.

Muita asevelvollisia

Asevelvollisten joukko on eri puolilta Suomea, ja Kallen on aluksi vaikea ymmärtää toisten murteita.

Sanojen merkityskin on erilainen eri puolilla Suomea. Kun Kalle kertoo olevansa siviiliammatiltaan jätkä, joukkueenjohtaja ällistyy, koska etelässä jätkällä tarkoitetaan epäkelpoa hampparia: ”Eikä alokas Päätalokaan vaikuta jätkältä…Päinvastoin ahkera ja tunnollinen tehtävässään.” Kalle joutuu selittämään, että Pohjois-Suomessa metsätyömiehiä kutsutaan jätkiksi, ja niin he tekevät itsekin.

Tovereiden joukossa on yksi aseettomaan palvelukseen uskonnollisista syistä haluava, jonka ratkaisu hämmästyttää sekä päällystöä että muita asevelvollisia.

Vain Tuonola suhtautuu kriittisesti uutisiin: ”Uskotko sinä kaiken mitä lehdet kirjoittaa? Etkä sinä…eikö yleensä Suomen kansa tunne semmosta sanaa kuin propaganda?” Tuonolan poliittisesta kannasta kertoo, ettei hän pidä Suomen Sosialidemokraattiakaan ”työväen lehtenä”.

Värikkäin hahmo on Vimpari, jonka tekee Kalleen vastenmielisen vaikutuksen sekä kylmän röyhkeällä luonteellaan ja kehuskelemalla sukupuolisella varustuksellaan ja kokemuksillaan.

Talvisodan kalpea kuvaus

Talvisodan ajasta Päätalo kertoo asiallisesti ja yksityiskohtiin keskittyen kuin kaikista muistakin aiheista. Välillä hän kuvaa alokkaiden kollektiivisia kokemuksia ja mielialoja, välillä Kallen omia tunteita ja ajatuksia.

Muuten Päätaloa ihaileva Kai Hirvasnoro pitää Ahdistettua maata huonona romaanina, jossa ajan ahdistus näy juuri millään tavalla.

Tämä ei aivan pidä paikkansa. Koriallakin on ilmahälytyksiä, haavoittumisen jälkeen kasarmille palannut pioneeri kertoo sodasta, ja uskovainen Toivo Räisänen luottaa etiäisensä sanomaan, ettei palaa sodasta. Mutta kun Kallea kehotetaan tekemään parannus siltä varalta, että hän kaatuu, hän katsoo, ettei asialla kiirettä.

Kalle noudattaa rauhanajan perinteisiä asevelvollisuusajan tapoja: täyttää sotilaan muistikirjaa lauluilla ja lähettää valokuvansa tutuille tytöille. Vaikka armeija on monin tavoin raskas ja epämiellyttävä kokemus, sen läpikäyminen on kunnon miehen mitta ja lisää pisteitä tyttöjen silmissä.

Ehkä kaikki eivät koko aikaa pohtineet sotatilannetta ja pelänneet Suomen vaaranalaista tilannetta vaan elivät edelleen arkisissa ympyröissään.

Kallella ei ole realistista käsitystä sodasta. Tosin kuultuaan vastustajia olevan viisikymmentä yhtä suomalaista kohtaan hän pohtii huolestuneena, miten selviää urakasta. Vähitellen hänen intonsa taistella Suomen puolesta hiipuu, ja hän unelmoi pääsystä keittiöpossuksi.

Maaliskuussakaan joukkoa ei viedä rintamalle vaan metsään yöpymään teltassa. Sinne heidät unohdetaan, kunnes tulee tieto rauhasta.

Samoin kuin Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilaassa, asevelvollisista tulee vakivieraita maalaistaloissa, joissa heille tarjotaan ruokaa.

Omakuvan luominen: komiikka – nöyryys – myötätunto

Heti asevelvollisuuden alussa Kalle tekee tietämättömyyttään mokan: hän istuutuu käymälässä epäkunnossa olevalle pytylle, jota toiset ovat välttäneet, koska haluaa näyttää olevansa vaatimaton ja uhrautuvainen. Kun hän vetää vesisäiliön nuorasta, seuraa valtava vesisuihku, pytyn sisältö kohoaa yli laitojen ja leviää lattialle. Kalle ei uskalla tunnustaa olevansa syyllinen vaan selviää näyttelemällä viatonta.

Samoin kuin juna-aseman mokan kohdalla, sattumus huvittaa lukijaa mutta herättää myös myötätuntoa Kallea kohtaan.

Kyseessä on humilitas, nöyryys, yksi niistä keinoista, joilla antiikin puhuja Juhana Torkin mukaan hankki kuulijat puolelleen.

Kuten Kauko, Kalle saa kiitosta vääpeliltä, koska on ymmärtänyt pukeutua metsätyönmiehen vaatteisiin, jotka sopivat myös armeijassa talvioloihin. Monet muut joutuvat palelemaan omissa vaatteissa. Täydelliset varusteet saadaan vasta talvisodan jälkeen.

Perfektionistisen, työhullun ja kehunkipeän luonteensa mukaisesti Kalle reagoi höykytykseen yli-innokkaasti: hän pyrkii eturivin pioneeriksi ja himojynssääjäksi.

Motiivi on myös taktinen: simputuksen kohteeksi joutumisen välttäminen: ”Olin huomannut, että tupaamme ’juhlimaan’ poikennut vieraan tuvan esimies ei juuri sanonut pahaa sanaa jynssäystouhussa olevalle alokkaalle. Ei ollut tätä huomaavinaankaan. Sen hintana, että tunsin olevani ’turvassa’, pystyin nielemään sen sisälläni tuikkivan vastenmielisen ajatuksen, että kaverini ehkä luulevat minua akkamaiseksi mieheksi.”

Kallen jynssäysinnolle naureskellaan, mutta samoin kuin Myrskyssä oikeus tapahtuu: naureskelijat määrätään Kallen tilalle jynssäystöihin ja Kalle lähetetään ”komennukselle” sotilaskotiin.

Kalle on tottunut kotiselkosten tapaan ”tekeytyä ovelalla tavalla vaatimattomiksi”. Kun hän on puhdistanut kiväärinsä viimeisen päälle, hän vie sen tarkastettavaksi sanoen: ”Herra alikersantti, ei kait tämä alikersantti Päätalon kivääri vielä kelpaa. Meikäläinen kun on ensikertalainen…”

Tapa ei kuitenkaan toimi armeijassa. Esimies ottaa puheen kirjaimellisesti ja vastaa ärtyneenä: ”Jaa että ei kelpaa! Mitä, jumaliste, alokas Päätalo tulee semmosta jankuttamaan, jos kerta tietää jo itse, että kivääri ei ole vielä puhdas? No minä uskon että se ei ole…! Jatkakaa jynssäämistänne niin pitkään, että edes uskotte kiväärinne olevan puhtaan!”

Kohtauksessa Päätalo kertoo taas, miten Kalle mokaa, koska ei hallitse itselleen vieraita sosiaalisia tapoja. Samalla tulee esitellyksi myös Kallen esimerkillinen ahkeruus ja huolellisuus.

Itsevähättelyyn lankeamalla Kalle myös kieltäytyy aliupseerikoulusta: ”Ei meikäläisestä ole, herra alikersantti. Meikäläinen kun…” 

”Minua jo harmitti estelyni. Erityisesti se, että minulta oli taas karannut tuo tuttu ei meikäläisestä vale-estely, joka oli tyypillinen kotiseutuni vaatimatonta teeskenteleville ihmisille. Olin jopa sanonut sen samalla imelänmairealla äänellä, jolla se sanottiin kotipuolessani.”

Kallella on taipumus tuntea häpeää asioista, jotka hän tietämättään tekee väärin, samoin kuin yleensä luonteenlaadustaan: ”Miksi olin yhä niin herkkä ja lapsellinen, että täälläkin koti-ikävä oli pahin vaivani! Maa oli sodassa, kävi epätoivoista taistelua vapaudestaan, mutta minun mielikuvani siirtyilivät vain kotikyläni ja perheeni evakkopaikan välillä.”

Ehättämällä ensin moittimaan itseään Kalle vie aseet lukijalta, joka kenties haluaisi arvostella häntä tuolloin ”epämiehekkäänä” pidetystä tunteellisuudesta.

Päätalon elämäkerran kirjoittanut Ritva Ylönen nimittää tätä Iijoki-sarjan alkupuolen perusteella ”antinaissankariksi”. Ahdistetun maan perusteella Kalle voisi kutsua myös ”antisotasankariksi”.  Syvemmin katsoen molemmissa on kyse kerrontastrategiasta.

Välirauhan alku

Rauhan tultua asevelvolliset eivät enää laulaneet marssilla Sillanpään Marssilaulua, vaan laulujen aiheet muuttuivat kevyiksi. Tässä Päätalo onnistuu kuvaamaan yksityiskohdan kautta yleistä mielialan muutosta.

Myös romaanin loppuosassa on Myrskystä tuttuja tapahtumia: Kalle varastaa limppuja ja lihaa, mutta hävikin tultua ilmi tunnustaa tekonsa samoin kuin hänen jälkeensä kaksi toveriaan. Uskovainen talousaliupseeri ymmärtää sotilaita vaivaavan nälän ja antaa anteeksi.

Toinen Myrskystä tuttu tapahtuma on Kallen Rovaniemellä tapaama nainen, jolta Kalle saa Petsamossa tyrmäävän kirjeen.

Kaukon tavoin Kallen joutuu Petsamoon, kun pioneerit viedään korjaavat Jäämeren tietä ja siltoja. Lisäksi puretaan lastia Liinahamarin satamassa sekä miinoitetaan itärajaa.

Myös muut Lapin jätkien kuulut paikkakunnat kuten Savukoski tulevat tutuiksi. Kalle suunnittelee puhuvansa niistä myöhemmin ikään kuin olisi ollut töissä noilla seuduilla eikä armeijassa.

Keittiöpossuksi

Muut asevelvolliset tekevät parhaansa yrittääkseen vältellä ”naisten töitä”. Kalle sen sijaan ilmoittautuu jo heti alkuun vapaaehtoiseksi perunateatteriin, sillä keittiössä saa ”olla tuntikausia vapaana alokkaan jatkuvasta pelkotilasta ja jännityksestä. Lisäksi olin voinut uppoutua tekemään työtä siviiliaikojeni tapaan.”

Innokkuus ja ahkeruus palkitaan: Kalle saa palkaksi ylimääräistä ruokaa.

Kun kysytään vapaaehtoisia keittiöpossuksi, Kalle ilmoittautuu, koska on kuullut, että näin voi välttää varsinaisen sotimisen.

Kun Kallen on ensimmäisen kerran tehtävä hernekeittoa, hän herää tunnollisena luonteena aamuyöstä, jotta ehtisi panna keiton ajoissa tulelle.

Romaanin lopussa Kalle ylenee jopa keittiömieheksi. Lottien keittotaito osoittautuu kuitenkin Kallea paremmaksi. Lopulta löytyy syy soppakanuunan heikkoon kuntoon.

Välirauhan aikana Kalle Ilmari Vouvilan, joka toimii suutarina. Ystävyys Vouvilan kanssa jatkuu sodan jälkeen Tampereella.

Yksi Iijoki-sarjan teemoista, sota nähtynä töpinän miesten kautta, alkaa siis hahmottua.

Iijoki-sarja vs. Koillismaa-sarja

Sarjojen tekniikka on erilainen. Iijoki-sarja on minäkerrontaa, joten näkökulma on ainoastaan Kallen. Henkilöitä on paljon ja he ovat elävästi kuvattuja, mutta heitä voidaan kuvata vain, kun he tapaavat Kallen ja vain ulkoapäin heidän käytöstään, eleitään ja puheitaan sekä lisäksi sitä mitä he itsestään ja vaiheistaan kertovat.

Sen sijaan Koillismaa-sarjassa on useita näkökulmia ja saamme tietää useiden henkilöiden ajatukset ja samalla myös salaisuudet.

Yleensä Iijoki-sarja yltää Koillismaa-sarjaa syvemmälle, mutta nimenomaan talvisodan kuvaus on poikkeus. Ahdistetussa maassa pelkkä päähenkilön näkökulma on rajoitus, varsinkin kun Kalle on koko sodan ajan vain koulutuksessa.

Sen sijaan Myrskyssä Koillismaassa on tapahtumia ja paikkoja, joita kirjailija ei ole itse kokenut mutta jotka hän onnistuu elävästi kuvaamaan. Romaanin on harvinaisen monipuolinen sodan kuvaus: näkökulmina on kotiseudulle jääneitä siviilien, eri rintamilla taistelevien, evakkojen Pohjanmaalla ja Kaukon armeijan koulutuksessa.

Myrskyn ylittää monipuolisuudessa vain Paavo Rintalan Nahkapeitturien linjalla, jonka henkilöt ovat eri puolilta maata ja jossa on mukana myös yhteiskunnan päättävää eliittiä.

Toki Iijoki-sarja kokonaisuutena toi sotilaiden kuvaukseen merkittävästi uutta, sillä siinä kuvataan pääosassa muuta kuin rintamatapahtumia. Usein unohtuu, että armeijassa oli paljon muita kuin varsinaisia taistelijoita.

Saattaa myös olla, että poikkeavan jännittäviin ja koskettaviin tapahtuviin keskittyvät kuvaukset antavat sodasta yksipuolisen kuvan. Sodan aikanakin suurin osa päivistä oli aivan tavallisia, usein suorastaan tylsiä – aivan kuten Iijoki-sarjassa.

Ei isänmaallisuutta sanoissa mutta kyllä teoissa

Jenni Janatuinen toteaa, että Iijoki-sarjasta puuttuu isänmallinen paatos. No, sitä tuskin oli sodan jälkeen muissakaan teoksissa. Itse asiassa se puuttui jo sodan aikana teoksista, jotka jäivät kestäviksi, kuten Pentti Haanpään klassikko Korpisotaa.

Isä Hermanni ei salli Kallen liittyä suojeluskuntaan. ”Mulla ja sulla ei ole isoja menetettäviä. Huono selekäreppu ja voirassia ja pihkaset ryysyt. Niissä ei ole vahinkoa viepikö venäläinen vain kiinalainen eli vaikka hottentotti…” Kun Kalle puhuu isänmaasta, Hermanni vastaa: ”Käytä helevitissä, ehki, pienempää sannaa! Syntymämaasi tämä on eli tekomaasi.”

Janatuinen kuitenkin myöntää sen, minkä yllä on nähty: ”Asenteet muuttuivat kun todellinen vaara uhkasi vieläpä konkreettisesti omaa kotia”. Osansa toki lienee Neuvostoliiton oikeudettomana pidetyllä hyökkäyksellä, sillä eihän Kalle vapaaehtoiseksi lähtiessään tiedä, mitä kohtaa Suomesta hän joutuu puolustamaan.

Vaikka paatos puuttuu, Kalle osoittaa isänmaallisuutensa täyttämällä velvollisuutensa yli esimiesten vaatimusten. Sen enempää koulutusaikana kuin myöhemmin hän ei voi hyväksyä vänrikkinsä ohjetta, että ”armeijassa on tehtävä vain se mitä käsketään”. Kirjailija lisää Iijoki-sarjassa harvinaisen kannanoton vuosikymmenien perspektiivistä: ”Jos sitä olisin noudattanut ja jos kaikki suomalaiset sotilaat olisivat sitä noudattaneet, ei maamme tänä päivänä olisi itsenäinen valtakunta, eikä sillä olisi siihen oikeuttakaan.”

Sen sijaan teoksen Myrskyssä Koillismaassa isänmaasta puhutaan myös suoraan.

Jätän jokaisen tulkittavaksi, onko kyse siitä, että vuonna 1960 puhe isänmaasta ja vapaudesta oli julkisuudessa hyväksyttyä mutta 1972 ei vai toimiko kirjailija 1960 yleisön odotusten mukaan mutta 1972 saattoi olla rehellinen.

Tietoja

Olen kirjoittanut blogissa Päätalon romaanista Myrsky Koillismassa kaksi artikkelia, joista ensimmäinen käsittelee talvisodan kuvausta ja toinen välirauhaa, jatkosodan ja Lapin sodan kuvausta.

Blogista löytyy artikkelini Paavo Rintalan romaaniparin Nahkapeitturien linjalla ensimmäisestä osasta, jossa kuvataan talvisotaa, ja toisesta osasta, joka kuvaa välirauhaa ja jatkosotaa.

Kirjallisuutta:

Hirvesnoro, Kai: Kallen kalpea talvisota.
http://blogit.kansanuutiset.fi/paatalon-matkassa/kallen-kalpea-talvisota/

Hirvesnoro, Kai: Päätalon matkassa. Johdatusta Iijoki-sarjaan. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2013.

Janatuinen, Jenni (nykyisin Kirves, Jenni): Miehenkuva. Kalle Päätalon perintö. Johnny Kniga 2005.

Martikainen, Eero: Mestarin eväät. Kalle Päätalon taival kuvin ja sanoin. Gummerus 1994.

Torkki, Juhana: Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Otava 2006.

Ylönen, Ritva: Kalle Päätalo. Kirjailijan elämä. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2017.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.