Neuvostoliittolaisia elokuvia talvisodasta

Talvisota ei Neuvostoliitossa ollut edes sota ja jäi Suuren isänmaallisen sodan varjoon. Silti heti sodan jälkeen tehtiin kolme talvisotaa kuvaavaa elokuvaa: Rintamaystävättäret (toukokuu 1941), Vihollisen selustassa (1941) ja Mashenka (1942).

Noita elokuvia en ole nähnyt, tuskin niitä koskaan Suomessa esitettykään. Selostan niitä tässä Jelena Senjavskajan artikkelin perusteella. Senjavskajan asenteet ovat varsin kiinnostavia, vaikka hän kirjoitti vuosia Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen.

Senjavskaja toteaa, että kaikki kolme elokuvat ovat enemmän tai vähemmän propagandistisia, mutta lähinnä oman puolen kuvauksessa. Kahdessa elokuvassa ei juuri ollenkaan vihollisten kasvoja, on vain vierasasuisia siluetteja taistelukohtauksissa.

Vain Rintamaystävättärissä on kaksi kohtausta, jotka Senjavskajan mielestä ”sisältävät viholliskuvan”: suomalainen tarkka-ampuja ampuu puusta lääkintätyttöä, ja toinen suomalainen sotilas hyökkää tovereidensa kanssa haavoittuneita puna-armeijalaisia ja sairaanhoitajattaria kuljettavan lääkintäauton kimppuun. Samassa elokuvassa näytetään myös, miten suomalaiset lentokoneet pommittavat neuvostoliittolaista sotilassairaalaa.

Senjavskaja uskoo, että kohtaukset pohjautuvat tositapahtumiin: ”Kaikki nämä kohtaukset kertovat että vihollinen rikkoi kansainvälisen oikeuden normeja.”

Elokuvissa ei ole Senjavskajan mielestä ole mitään halveksintaa suomalaisia kohtaan. Todisteena tästä on se, että filmin Vihollisen selustassa alkuteksteissä käytetään nimitystä ”valkosuomalaiset” mutta filmissä puhutaan ”fasistikonnista”.

”Elokuvassa on tärkeintä neuvostosotilaiden uroteko, kun taas ’viholliskuva’ on hyvin ylimalkainen ja epäselvä. Elokuvasta selviää, että soditaan suomalaisia vastaan, mutta vihollisen tykistöpatterin kypärässä näkyy selvästi SS-tunnusmerkki hakaristeineen.”

Elokuvan loppukohtaus on puna-armeijan rynnäkkö ”selvästi myöhemmässä sodassa”, ja elokuva päättyy Molotovin puheeseen 22.6.1941: ”Asiamme on oikea. Vihollinen lyödään. Voitto on meidän!” Senjavskaja ei kommentoi kahden sodan sekoittamista toisiinsa.

Senjavskaja summaa, että kolmessa elokuvassa ”vihollinen on salakavala, sinnikäs, voimakas ja julma” ja ”sitä vastaan käydään kovaa sotaa suurine menetyksineen”, mutta katsoo, että elokuvissa ”ei kuitenkaan lietsota vihaa suomalaisia, Suomen kansaa kohtaan. Siihen ei edes vihjata.”

Kirjallisuutta

Senjavkaja, Jelena: Venäläiset ja suomalaiset toistensa silmin sota-aiheisissa elokuvissa. Carelia 5/2005.

Mainokset