Sakari Lappi-Seppälä: Haudat Dnjeprin varrella

Suomessa Waffen-SS-sotilaisiin on suhtauduttu eri tavalla kuin muissa Euroopan maissa, ”sotilaina kuten muutkin”. Siksi on kiinnostavaa verrata Niilo Lauttamuksen romaanien kuvausta suomalaisista Waffen-SS-sotilaista Sakari Lappi-Seppälän varhaisiin muistelmiin Haudat Dneprin varrella. 

Esitellessään Niilo Lauttamuksen kokoomateoksessa Kotimaisia sotakirjailijoita Martti Sinerma lainaa Erno Paasilinnan kritiikkiä vuodelta 1962. Paasilinna kuvaa Niilo Lauttamuksen kertomatyyliä rennoksi, ripeäksi, sumeilemattomaksi. ”Lauttamus ei haikaile, hän kuvaa huolettomasti kuin kulkumies kävelee: sanotaan kaikki, mitä nähdään, mutta ei katsota kaikkea, mitä nähdään”.

Tulkitsen Paasilinnan tarkoittavan, että Lauttamus kuvaa rehellisesti sitä, mitä on nähnyt, mutta hän ei ole katsonut kaikkea, mitä on nähnyt tai mikä on ollut nähtävissä –  ehkä siksi ettei ole tajunnut näkemänsä merkitystä.

Lauttamuksen ja Lappi-Seppälän erilaiset kokemukset

Sakari Lappi-Seppälän teos Haudat Dnjeprin varrella ilmestyi heti sodan jälkeen 1945. Teosta voi kutsua toisinajattelijan paljastuskirjaksi: Lappi-Seppälä oli sodan aikana kertonut asioista tuttavilleen Suomessa, mutta häntä ei ollut uskottu. Sodan jälkeen, kun oli mahdollista puhua julkisesti Saksan sotarikoksista, hän yritti uudelleen.

Lappi-Seppälän teoksen alaostikko on ”SS-miehen päiväkirjan lehtiä”. Kuvaus onkin niin yksityiskohtaista ja elävää, että sen täytyy perustua aikoinaan tehtyihin merkintöihin. Niitä on kuitenkin työstetty, eikä päivämääriäkään ole.

Lappi-Seppälä oli Saksaan lähtiessään 21-vuotias, kun Lauttamus oli vasta 17. Tuossa vaiheessa neljän vuoden ikäero merkitsee suurta eroa kokemuksessa ja talvisodan jälkeen se tarkoitti jopa kuulumista eri sukupolviin. Molemmista syistä tarkkailukyky ja kriittisyys olivat erilaiset.

Toinen teoksiin heijastunut asia oli se, että Lauttamus ja Lappi-Seppälä palvelivat eri yksiköissä, joiden koostumus ja vaiheet olivat osittain erilaiset.

Lauttamus kuului niihin 800 mieheen, joille annettiin ensin puoli vuotta sotilaskoulutusta ja joista muodostettiin oma SS-pataljoona. Sen päällystö oli saksalainen. Nämä ns. pataljoonan pojat taistelivat joulukuusta 1941 alkaen Ukrainassa. Tuolloin pataljoona alistettiin Waffen-SS-divisioona Wikingille. Kesästä 1942 alkaen taisteltiin Kaukasiassa.

Lappi-Seppälä taas kuului niihin 400 mieheen, jotka olivat taistelleet talvisodassa ja jotka siksi sijoitettiin suoraan kansainväliseen Wiking-divisioonaan. Nämä ns. divisioonan miehet osallistuivat kesästä 1941 alkaen sotatoimiin Itä-Puolassa ja Ukrainassa. Lappi-Seppälä haavoittui marraskuun lopulla 1941 ja vietti sen jälkeen pitkiä aikoja sairaalassa.

Lappi-Seppälä ei siis ollut enää rintamalla siinä vaiheessa, kun Lauttamuksen sota vasta alkoi.

Kuvaustapa

Lauttamus kuvaa tapahtumia monesta näkökulmasta: suomalaisten sotilaiden ja joskus saksalaisten esimiesten. Jälkimmäisissä on sekä hyviä että pahoja.

Kuvauksen kohteena on myös muiden ryhmien edustajia. He eivät kuitenkaan teoksessa Vieraan kypärän alla saa suunvuoroa. Myöhemmissä romaaneissa on joitakin poikkeuksia mutta ne ovat lyhyitä.

Lappi-Seppälän kuvaus on minämuodossa. Sen sijaan kuvauksen kohteita on useampia: suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden lisäksi kuvataan hollantilaisia Waffen-SS-vapaaehtoisia, saksalaisia sairaanhoitajia, puolalaisia ja juutalaisia sekä ohimennen norjalaisia ja virolaisia siviilejä. Monet heistä myös kertovat tarinansa.

Suomalaisten ja muiden kuvaus

Lauttamus kuvaa suomalaiset sotilaat rohkeiksi. Tosin Kuolemanleirin kautta alkaa pakokauhulla ja paolla, mutta se kuvaa kansainvälistä joukko-osastoa.

Lappi-Seppälä ei kuvaa ollenkaan suomalaisten rohkeutta, sen sijaan hänellä on pakokauhun kuvaus.

Lauttamuksen suomalaisia sotilaita kannattelee kansallisylpeys, joka aiheuttaa halun näyttää saksalaisille, huumori ja yleinen toverihenki.

Solidaarisuus koskee kuitenkin lähinnä omaa joukkoa. Sodan uhreja kohtaan tunnetaan satunnaista sääliä, mutta he ovat silloinkin selvästi ”toisia”.

Lappi-Seppälä tuntee omassa yksikössään toveruutta vain parin samanmielisen kanssa. Sen sijaan hän katsoo muita kansanryhmiä siitä näkökulmasta, että kaikki ovat samanlaisia ihmisiä, ja tuntee myötätuntoa sorrettuja kohtaan.

Seksi

Lauttamus on parin nuoren päähenkilönsä kohdalla suorastaan romanttinen. Vaikka suhde alkaa teoksessa Vieraan kypärän alla satunnaisesta seksistä, se johtaa rakkauteen ja kihlaukseen. Teoksessa ei mainita mitään siitä, että Saksan kansalaisten oli vaikea saada lupaa ei-arjalaisten kanssa, joiksi suomalaiset laskettiin. Myös teoksessa Kuolemanleirin kautta on rakkaus- ja seksisuhde, joka johtaa avioliittoon.

Toki Lauttamus kuvaa myös satunnaisia suhteita ja Haavoittuneissa leijonissa bordellia.

Lappi-Seppälän kirjasta puuttuu kokonaan rakkaus ja romantiikka.  Sen sijaan hän kuvaa bordelleja, joihin miehitettyjen maiden naisia on pakotettu, sekä saksalaisten SS-miesten homoseksuaalisia suhteita.

Se, että homosuhteet olivat yleisesti tiedossa, tuntuu vähän epäuskottavalta. Kyseessähän oli rikos, josta passitettiin keskitysleiriin. Tosin voi olla, että esimiehet sota-aikana katsoivat asiaa läpi sormien. Hyvistä sotilaista ei kannattanut luopua.

Sitä paitsi kansallissosialismissa oli homoseksuaalinen juonne. Asiasta on kirjoittanut Heikki Länsitalo artikkelissaan Ernst Jüngeristä.

Suomalaiset ja politiikka

Lauttamus ei kuvaa ollenkaan politiikkaa. Suomalaiset ovat hänelle yhtä porukkaa.

Lappi-Seppälä kuvaa runsaasti politiikkaa ja nimenomaan ristiriitoja suomalaisten keskuudessa. Erityisesti hän kohdistaa kritiikin niihin, joita hän pitää natsimielisinä ja/tai jotka haluavat Saksan tuella saada hyvän aseman Suomessa ja siksi ilmiantavat suomalaisia saksalaisille.

Nimeltä Lappi-Seppälä mainitsee Berliinin yhteystoimiston Unto Bomanin (myöhemmin Unto Parvilahti). Parvilahti on kuvannut pataljoonan vaiheita muistelmissaan Terekille ja takaisin. Parvilahti kuului ns. Leinon vankeihin, jotka luovutettiin Neuvostoliitolle. Vankeus- ja leirivaiheistaan hän kirjoitti muistelmat Berijan tarhat.

Suomalaisten Gulag-kokemusten asiantuntijan Erkki Vettenniemi kertoo, että Parvilahden on epäilty palvelleen niin Neuvostoliiton, Suomen kuin Saksan tiedustelupalveluja.

Sotarikokset ja holokausti

Lauttamus kuvaa yksittäisiä sotarikoksia, mutta ei tee niistä johtopäätöksiä. Toki tämä olisi vaikeaa, koska romaanissa pitää pysyä henkilöiden tasolla.

Lappi-Seppälä kuvaa sotarikoksia jo Puolan kohdalla 1941 ja ennen kaikkea sitä, että ne ovat olennainen osa kansallissosialististista järjestelmää.

Sodan alussa Lappi-Seppälä todistaa juutalaisten joukkomurhaa Tarnapolissa Puolassa. Suomalaiset kieltäytyvät ampumasta mutta keräävät juutalaisten kellot ja muut arvoesineet.

Antero Holmilan ja Oula Silvennoisen mukaan Thor-Björn Weckström kertoi Valpon kuulustelussa 1947, että hänen monikansallinen ryhmänsä oli teloittanut viisi juutalaista, mutta hän oli itse ampunut ohi, koska ei hyväksynyt toimintaa. Kyseessä olivat siis divisioonan miehet.

Mauno Jokipii korostaa, ettei oli todisteita, että suomalaiset olisivat osallistuneet surmaamiseen.

Sen sijaan Antero Holmila painottaa, että vastuukysymys oli paljon laajempi: sekä Waffen-SS että Wehrmacht antoivat Einsatz-joukoille logistista ja muuta apua.

Myös Juha Pohjola ja Oula Silvennoinen korostavat Lauri Törnin elämäkerrassaan Omer Bartevia lainaten, että Saksan armeijan sodankäynti poikkesi muista armeijoista: se oli pääväline valloitus- ja kansanmurhapolitiikan toteuttamisessa.

Tähän voi vielä lisätä, että eihän holokausti olisi ollut mahdollinen ilman muiden maiden, ennen kaikkea Puolan ja Neuvostoliiton länsiosien valloitusta. Siten se, oliko joku sotilas tai jokin yksikkö tehnyt sotarikoksia, sivuuttaa pääasian.

”Sotilaita kuten muut”?

Kaiken kaikkiaan Lauttamus edustaa linjaa, että suomalaiset Waffen-SS-sotilaat olivat aivan samanlaisia sotilaita kuin ne suomalaiset, jotka taistelivat jatkosodan rintamalla. Tämä Suomessa perinteinen tapa kuvata suomalaiset Waffen-SS-sotilaita sai sinettinsä Mauno Jokipiin teoksessa Panttipataljoona.

Lappi-Seppälä taas ennakoi Saksassa 80-luvulla tapahtunutta muutosta historiantutkimuksessa: Natsi-Saksan sotarikoksia ei panna vain Hitlerin, natsien ja SS-Einsatzkommandojen tiliin, vaan myönnetään, että niihin osallistui myös armeija, ei vain Waffen-SS-joukot vaan myös Wehrmacht.

Suomessa ensimmäisiä merkkejä muutoksesta ovat olleet Antero Holmilan sekä Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen tutkimukset, joissa suomalaisia käsitellään aivan samoin kuin muidenkin maiden Waffen-SS-vapaaehtoisia osana Saksan tuhoamissotaa itärintamalla.

Tämä ei tarkoita sitä, että tuomittaisiin yksityiset sotilaat, joilla lähtiessään oli varsin hatarat tiedot, vaan että asia historiantutkimuksen normaaliin tapaan esitetään suuremmassa yhteydessä.

Sakari Lappi-Seppälä

Sakari Lappi-Seppälä syntyi 1920 Vaasassa. Hän osallistui talvisotaan ja lähti keväällä 1941 Saksaan Waffen-SS-sotilaaksi. Hän kuului kansainväliseen Wiking-divisioonaan, joka taisteli kesästä 1941 lähtien Puolassa ja Ukrainassa. Lappi-Seppälä haavoittui marraskuun lopussa 1941 ja vietti pitkän aikaa sairaalassa.

Lappi-Seppälä joutui lähtemään Sakasta vuoden 1942 lopussa: syystä on eri tulkintoja. Wikipedia puhuu vakoiluepäilyksistä, Lappi-Seppälän mielestä häntä itseään urkittiin.

Sodan jälkeen Lappi-Seppälä toimi tiedottajana ja julkaisi aiheesta kirjoja.

Niilo Lauttamus

Olen käsitellyt blogissa laajemmin Lauttamuksen esikoisromaania Vieraan kypärän alla ja artikkelin lopussa lyhyesti Lauttamuksen romaaneja Rautasaappaat, Haavoittuneet leijonat, Viikinkidivisioona, Kuolemanleirin kautta ja Rangaistuskomppania. Artikkelin lopussa on tietoja kirjailijasta.

Kirjallisuutta

Holmila, Antero: Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat. Atena 2010.

Holmila, Antero: ”Soldaten wie andere auch”: Finnish Waffen-SS-Volunteers and Finland’s Historical Imagination. – Kokoomateoksessa Finland’s Holocaust. Silences in History. Ed. by Simo Muir and Hana Worthen. Palgrave Macmillan 2013.

Jalonen, Jussi: Siniristi ja pääkallojoukot. [Blogipostaus TV-sarjan Hitlerin kätyrit Suomea koskevasta osuudesta]. http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89431-siniristi-ja-paakallojoukot

Jokipii. Mauno: Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet. Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana SKS 2002.

Jokipii, Mauno: Panttipataljoona. Suomalaisen SS-pataljoonan historia. Weilin+Göös 1968.

Lappi-Seppälä, Sakari: Haudat Dnjeprin varrella. SS-miehen päiväkirjan lehtiä. Aa kustannus 1945.

Länsitalo, Heikki: Ernst Jüngerin homoeroottinen fasismi. – Kokoomateoksessa Pervot pidot. Homo, lesbo- ja queer-näkökulmia kirjallisuudentutkimukseen. Toim. Lasse Kärki ja Katri Ilmonen. Like 2006.

Pohjonen, Juha & Silvennoinen, Oula: Tuntematon Lauri Törni. Otava 2013.

Stein, George H.: Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti sodassa. Alkuteos: Waffen-SS: Hitler’s elite guard at war, in 1939-1945. Suom. Jouni Suistola. Ajatus 2004.

Veljesapu-perinneyhdistys ry: http://www.veljesapu.fi/

Erkki Vettenniemi: Jälkipuhe. Teoksessa Unto Palvilahti: Berijan tarhat. Havaintoja ja muistikuvia Neuvostoliitosta vuosilta 1945-1954. 2. p. Otava 2004.