Janne Kuusi: Silmästä silmään 1

Janne Kuusen Silmästä silmään (2018) on kolmas osa Kaskivuoren suvusta kertovaa Sukupuu-sarjaa. Se menee ajallisesti osittain päällekkäin toisen osan Sielusta sieluun kanssa.

Silmästä silmään kuvaa aatelisten Kaskivuorien lisäksi Peltosen torppariperhettä. Käsittelen romaania kahdessa osassa. Tämä käsittelee ensimmäistä osaa, jossa käsitellään vuosia 1918-1944.

Silja Peltonen menettää kaiken

Punaisten kärsittyä sisällissodassa tappion Silja Peltosen onnistuu vastasyntyneiden kaksospoikiensa kanssa paeta Laatokan metsien kautta rajan yli. Silja kaipaa lastensa isää Alia ja toivoo tämän pelastautuneen Pietariin, mutta miehestä ei kuulu mitään.

Kontupohjassa Siljaa ja hänen kanssaan paenneita naisia odottaa ankara työ, ja venäläisen Iljitšinin tapa johtaa kommuunia on jyrkempi kuin suomalaisen Mäkipään. Toivoa herättää Gyllingin tuleminen Neuvosto-Karjalan johtoon.

Toinen Siljan kaksospojista hukkuu järveen. Lapsensa kuoleman jälkeen Silja on niin huonossa kunnossa, että Iljitšin haluaa viedä toisen kaksosen Artturin lastenkotiin. Silja päättää paeta Suomeen, mutta juuri rajan yli päästyä Artturi katoaa metsässä.

Silja saadaan kiinni, ja hänet tuomitaan valtiopetoksesta vankilaan. Siellä hän ystävystyy venäläisen Zinaidan kanssa.

Vapauduttuaan Silja palaa Räisälään isänsä luo. Tältä hän kuulee, että kaikki hänen sisaruksensa ovat kuolleet kapinassa ja äiti sen jälkeen suruun. Rakastettu Alista isällä ei ole mitään tietoja.

Silja jää asumaan isänsä luo. Tämän kuoltua hän vajoaa epätoivoon ja miettii itsemurhaa, mutta ei toteuta sitä.

Silja kuvataan uhrina, jonka kohtalon on tarkoitus herättää myötätuntoa. Menetettyään kaiken Silja ei vuosiin pysty toimimaan, vain pysyttelemään elossa.

Matias Kaskivuori ei anna punaisille anteeksi

Jääkäriluutnantti Matias Kaskivuori eroaa armeijasta ja tekee menestyvän uran pankkimaailmassa. Poliittisesti hän on äärivalkoinen ja paheksuu: ”Punikit pasteeraavat kylänraitilla aivan vapaasti!” Pirkka-veli yrittää rauhoitella: ”Antaisit jo olla, siitä on kuusi vuotta”. Matias ei anna periksi: ”Kuusi vuotta sitten ne olisi pitänyt elimineerata kaikki!” Pirkka yrittää vielä: ”Ihmisiä hekin ovat”, mutta Matias kiistää: ”He ovat syöpäläisiä.”

Näistä lähtökohdista on selvää, että Matias hyväksyy Lapuan liikkeen: ”Toiminnan muodot saattavat ajoittain olla hiukan brutaaleja, mutta minä ymmärrän että jalo päämäärä pyhittää keinot.”

Kun Reino-veljen poika Oskari kysyy: ”Eikös lakia silti pitäisi noudattaa?”, Matias vastaa kysymällä: ”Noudatettiinko punakapinassa muka lakeja?” ja vastaa itse: ”Ei sitä ensimmäistäkään. Ja nyt ne samat piirit edellyttävät lain kirjaimellista seurantaa, kun Lapualla harjoitetaan…jonkinlaista kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä.”

Oskari ei anna periksi: ”Samat piirit ehkä, mutta väittäisin, että myös suurin osa muusta Suomen kansasta vaatii lakien noudattamista”. Matiakselle demokratialla ei ole väliä: ”Oli enemmistö tai vähemmistö, olennaista on se, mikä on oikein ja isänmaalle paras toimi!”

Myös agronomi Ake Kumela Paavo Rintalan romaaniparissa Nahkapeitturien linjalla on poliittinen haihattelija mutta ymmärtää tyttärensä kihlauksen köyhän luutnantin kanssa, toisin kuin vaimonsa, kartanon perijätär. Sen sijaan Matias Kaskivuori on kaikin tavoin epämiellyttävä hahmo, joka tyrannisoi vaimoaan eikä suostu vuosiin jakamaan tämän vuodetta.

Artturi hankkii hyväksynnän unohtamalla

Toisin kuin Silja uskoo, hänen pieni poikansa Artturi ei olekaan kuollut, vaan hänet on viety huutolaiseksi Ylisalon taloon Lapualle. Artturia kiusataan menneisyydestä, jota hän ei edes muista: ”hän sai vieläkin kuulla olevansa huutolaispoika, orpo piru, ryssänpentu, punikkikakara, kommunisti”.

Onneksi talon isäntä määrää lapsensa ja muut huutolaiset hyväksymään Artturin pikkuveljekseen, ja nämä puolustavat häntä kiusaajilta. Niinpä Artturi omaksuu valkoisen arvomaailman, sillä se on ehto muiden hyväksynnälle ja ryhmään kuulumiselle. Hän jopa osallistuu tihutöihin kommunisteja vastaan: ”Ylisalo valisti poikia kutsumalla kokousta Jumalan, isänmaan ja Mannerheimin riekkujaisiksi.”

Artturi suorittaa asevelvollisuutensa 1938-9 Sakkolassa. Hän on vahva ja hyvä ampuja, mutta saa jälleen kuulla punaisesta syntyperästään, eikä häntä sen takia hyväksytä aliupseerikouluun. Artturi seuraa armeijassa Pohjanmaalla oppimaansa menetelmää: ”elämästä selviäisi helpoiten olemalla mahdollisimman huomaamaton ja oli parasta olla miettimättä turhia. Hän oli harjoittanut kykyään karistaa menneisyyden murheet mielestään ja keskittyä vain nykyhetkeen.”

Sotilaspastorilla on Artturille yllättävä uutinen: hänen äitinsä onkin elossa. Vasta Artturin kirje paljastaa asian Siljalle, joka saa elämälleen tarkoituksen. Artturi jää asumaan äitinsä luo.

Poliittisesti äiti ja poika ovat eri mieltä. Silja sanoo: ”Kai sie tiijät mitä iikollä nykysellää puuhaa? Sottaa se puuhaa Stalinia vastaan yhessä sen saksalaisen höyrypeän kans. Hitlerin.” ”Jos hyä ärsyttäät venäläisii riittäväst, myö tääl Kannaksel jäähään jalkoihin nii ko kusiaiset metsäpolul.” Artturi jatkaa entistä linjaansa: ”Paree olla ajattelemati. Helepompi olla niin.”

Toisin kuin stereotyyppiset Silja ja Matias, Artturi on kiinnostava yksilönä.

Artturi ystävystyy Kaskivuoren nuorten kanssa

Kesällä 1939 Kaskivuoret nuoret, Matiaksen lapset 20-vuotias Armas ja 16-vuotias Adele sekä Auliksen lapset 18-vuotias Aleksi ja 16-vuotias Aune ovat Räisälässä maatöissä Artturi Peltosen kanssa.

Yhdessä he käyvät myös tanssimassa. Kun Artturin kimppuun käydään, Aleksi ja Armas puolustavat häntä. Sen sijaan seurustelukumppaniksi Artturista ei yläluokan tytöille ole.

Matiaksen ja Oskarin erilainen ulkopoliittinen linja kesällä 1939

Toisin kuin veljensä, Matias ei ehdi edes äitinsä kuolinvuoteelle. Hän on vaaleissa menettänyt paikkansa IKL:n kansanedustajana, mutta katsoo, että hänen on pysyttävä Helsingissä huolehtimassa isänmaan asioista, sillä muut puolueet ja hallitus eivät Stalinin pelosta ”uskalla tehdä ainoaa mahdollista ratkaisua”, kiinnittyä Saksaan.

Vanhin veli, kirkkoherra Pellervo epäilee, ”kannattaako Neuvostoliitolle ärhennellä?” Matias on varma: ”Ryssille pitää aina ärhennellä, muuten ne eivät pysy minkäänlaisessa ruodussa!”

Veljenpoika Oskari, josta on tullut sosiaalidemokraattien kansanedustaja, on sitä mieltä, ettei Neuvostoliittoa tarvitse pelätä, ”jos vain pidämme Hitlerin loitolla maastamme”.

Oskari ymmärtää Stalinin huolen Suomenlahden puolustuksesta ja katsoo, että olisi pitänyt antaa Suomenlahden saaret Neuvostoliitolle. ”Kieltäytyminen ärsyttää Stalinia aivan turhan tähden.”

Pirkka-veli ei luota ”Stalinin sanaan tippakaan”. ”Vaikka toisaalta en panisi muniani samaan koriin Hitlerinkään kanssa”.

Sen sijaan Matias uhoaa: ”Hitler on Suomen olemassaolon ja myös tulevan Suur-Suomen ainokainen tae! Siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto on poltettu tuhkaksi, meidän on viisainta seistä voittajan kanssa samassa rintamassa. Eikä siihen rintamaan yhdytä vasta silloin, siihen yhdytään nyt!”

Oskari muistuttaa, että Englanti, Ranska ja Yhdysvallat ”ovat Hitleriä vastaan. Suurin osa maailmasta on.” Matiaksen mielestä asialla ei merkitystä: ”Voima ratkaisee. Missään maailmassa ei ole sellaista tulivoimaa kuin Saksalla on.”

Vaikka Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus on vasta tulossa, Matiaksen puhe on joka suhteessa järjetöntä. Saksalaiset upseeritkin ovat selville siitä, että Saksan ”tulivoima” riittää vain siihen, että se voi voittaa vain lyhyen sotan.

Toinen asia, mitä tietenkään ei ole mahdollista saada selville on, olisiko Suomi Oskarin menetelmällä pysynyt irti sodasta.

Talvisota Kollaalla

Syksyllä 1939 Artturi kutsutaan palvelukseen. Silja joutuu evakkoon Helsinkiin, jossa hän asuu Zinaidan luona.

Artturi joutuu Kollaalle. Lääkintäkersantin mukaan ”Marokon kauhu” piiskaa miehiään järjettömiin saavutuksiin, mikä aiheuttaa tarpeettomia tappioita.

Samassa joukko-osastossa on Aleksi, joka on isänsä Auliksen vaatimuksesta ilmoittautunut vapaaehtoisesti. Komentajana Pellervon vanhin poika, kapteeni Aunus Kaskivuori. Artturi esittää Aunukselle, että Aleksi on liian nuori eturintamaan, mutta tämä ei taivu.

Aleksi haavoittuu läpimurrosta, ja kun häntä pystytä kuljettamaan, hän pyytää Artturia ampumaan hänet, jottei hän jää venäläisten käsiin. Aunus syyttää Artturia oman sotilaan ampumisesta ja määrää teloittamaan, mutta sotilaat ampuvatkin Aunuksen.

Talvisota on romaanissa yhtä järjetöntä ja raakaa kuin kaikki muutkin sodat.

Sotilaspastori pyytää Artturia kirjoittamaan Aleksin perheelle. Kirje herättää Matiaksessa epäilyksiä kirjoittajan takia.

Aunuksen hautajaiset

Aunuksen hautajaiset pidetään vasta rauhan tultua. Niissä puhutaan politiikkaa. Matias on entistä vakuuttuneempi demokratian kelvottomuudesta: ”Näin siinä käy, kun annetaan kansan päättää!” ”Ei demokratiasta ole mihinkään, varsinkaan kriisitilanteissa!”

Kun Oskari sanoo: ”Ryssät kuitenkin päihittivät suomalaiset”, Matias vastaa: ”Eivät päihittäneet!” ”Tätä häpeärauhaa tullaan katumaan katkerasti, ja revanssi on tulossa välittömästi kun hallitus ja kansanedustajat, siis ne kyvykkäämmät kansanedustajat, älyävät liittoutua Saksan kanssa. Silloin ryssät lakaistaan maan pinnalta iäksi!” Oskarin mielestä ”silloin Stalin saisi pätevän syyn hyökätä uudelleen Suomeen”.

Matias uskoo, että Hitler mitätöi Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen ”heti kun näkee tarpeelliseksi”, mihin ei mene kauan. Matias ihmettelee vain, ”miksi Hitler edelleen vitkuttelee hyökkäyksen kanssa”. ”Olisivat hyökänneet ajoissa niin emme olisi menettäneet Karjalaa edes väli-aikaisesti.”

Matiaksen ajattelu osoittautuu entistä järjettömämmäksi, sillä Saksa ei ole vielä kukistanut Ranskaa eikä tietenkään voinut ryhtyä kahden maarintaman sotaan. Saksan puolueettomuus talvisodan aikana ei ole vaikuttanut Matiakseen millään tavoin.

Jatkosota

Artturi on kutsuttu taas armeijaan ja hyväksyy alun päämäärän: ”Pitää meijän silti omat ottaa takas”. Siljakin haluaa päästä kotiin Räisälään, mutta olisi pitänyt pysähtyä vanhalle rajalle eikä lähteä Hitlerin kelkkaan.

Kontupohjassa Artturi tapaa ihmisiä, jotka ovat tunteneet hänet lapsena. Hän ei pysty estämään, kun päihtyneen vänrikin tekemää raiskausta, jota tämä perustelee: ”Miehittäjä tekee mitä miehittäjän pitää”. Artturi turvautuu vanhaan tapaansa unohtaa ikävät asiat: ”Mitään ei tapahtunut, Artturi tolkutti itselleen, ei yhtään mitään.”

Zinaidan mielestä olisi pitänyt jo aiemmin ryhtyä vastarintaan: ”Myö on pelätty herroja ja esivaltaa ihan liiaks, ettei ole uskallettu tehä yhtikäs mittään, mutta tää kyllä mennee liian pitkälle. Jo kolmatta sottaa käyään enempi tai vähempi sakemannin komennossa. Ei vetele, että kansa kääntää kolmannenkin pos-kensa niitten haukattavaks. Mie ainaki oon päättänt uskaltaa.”

Siljaan tarttuu ”toverien raivo herrojen järjettömiä aikeita vastaan”: ”hänen poikansa taisteli rintamalla ja joutui nyt toteuttamaan Suur-Suomi -vouhkaajien mielihaluja.”

Niinpä Silja ryhtyy välittämään viestejä, joiden sisältöä ja muita välittäjiä hän ei tiedä, vaikka ”tietenkin hän ymmärsi harjoittavansa vaarallisia vastarintaliikkeen tehtäviä: suomalaisia sotasalaisuuksia toimitettiin viholliselle.”

Kun Zinaida paheksuu, miten Artturi on suostunut ”Neuvostomaata valloittammaan”, Silja puolustelee: ”Tuskin heil on olt vaihtoehtoja, etkö sie muista kun Helminen kertoi että hyö lahtaat ne toverit jotka kieltäytyy hykkäämäst”.

Zinaidan mielestä ”Ei Suomel ole ko kaks vaihtoehtoo: liittyä Neuvostomaahan tai sitten joutua natsi-Saksan alamaiseks. Työkansalle ei oo vaikea valinta.”

Silja saadaan kiinni ja hänet tuomitaan vankilaan.

Kun sota päättyy tappioon, Matias jää puna-armeijan lähestyessä Räisälän huvilalle. Hän tuntee eläneensä turhaan, hän on antanut isänmaalle kaikkensa mutta hylännyt lähimmäisensä.

Henkilöiden aatemaailma

Aatteellisesti Silmästä silmään perustuu vastakohdalle äärioikeistolaisten Saksan-mielisten ja kommunististen Neuvostoliitto-mielisten välillä. Myötätunto on jälkimmäisten puolella, koska he joutuvat kärsimään vankilaa, kidutusta ja raiskauksia.

Kaskivuoren suvussa on ilmeisesti jokin psykologinen piirre, joka saa viehättymään äärisuunnista, jollei sitten kyse ole silkasta isäkapinasta. Matiaksen pojasta Armaksesta tulee jatkosodan aikana kommunisti.

Kaskivuoren suku osoitetaan vastenmieliseksi myös yksityiselämän suhteen: pönkittääkseen sukunsa mainetta he ovat tehneet rikoksia ja onnistuneet salaamaan ne.

Nekin suvun jäsenet kuten kirkkoherra Pellervo, jotka eivät ole yhtyneet Matiaksen aatteisiin, ovat olleet liian heikkoja vastustaakseen häntä.

Jatkoa

Romaanin toinen osa käsittelee vuosia 1917-8. Siinä paljastuvat myös koko Sukupuu-trilogian keskeinen salaisuus. Sitä en kuitenkaan paljasta blogin artikkelissa.

Kirjailijasta

Kirjailijasta on tietoja blogin artikkelin Sielusta sieluun lopussa.